— Epäilemättä on olemassa ihmisiä, joilla on selkeänäköisyyden tiloja, vastasi Gilbert. — Mutta tuo asia kuuluu pikemmin sielutieteellisten tutkimusten kuin lääketieteen alalle. Ja mitään lopullista selvyyttä ei siihen nähden ole suinkaan saavutettu. No, millaisia olivat sitten nuo hänen näkynsä?
— Hän näki aivan yksinkertaisesti unta, sanoi vanha tohtori epäilevästi.
— Hän sanoi tuossa tilassa voivansa nähdä tulevaisia asioita, jatkoi kapteeni Jim empivästi. — Minä toistan vain hänen omat sanansa. Hän sanoi, että väliin tuo tuotti hänelle suurta iloa, väliin saattoi hänet pelästyksiin. Neljä päivää sitten oli hän joutunut tuollaiseen tilaan, istuessaan valkean ääressä siihen tuijottaen. Silloin hän näki Persis Leighin edessään Englannissa eräässä vanhassa huoneessa, jonka hän tunsi varsin hyvin entisajoilta, ja tyttö ojensi hänelle kätensä ja näytti niin iloiselta ja onnelliselta. Silloin opettaja ymmärsi saavansa häneltä hyviä tietoja.
— Niin, niin — olihan se kaunis uni, ilveili vanha tohtori. — Hän istuu siinä valkean ääressä morsiantaan ajatellen ja torkahtaa uneen.
— Sehän on kyllä mahdollista, myönsi kapteeni Jim. — Sitä minäkin heti sanoin. Olihan paljon rauhallisempaa ajatella sillä tavoin. Minua kammotti ajatellessa, että hänellä olisi tuollaisia aavenäkyjä, jotka hänelle ilmaisisivat muilta ihmisiltä salattuja seikkoja.
— "Ei", sanoi hän, "unennäköä se ei ollut. Mutta jättäkäämme tuo asia. Jos ajattelet sitä liiaksi, et pysy enää oikein ystävänäni samalla tavoin kuin ennen."
— Sanoin hänelle, että ystävyyttämme ei mikään voisi häiritä. Mutta hän pysyi ajatuksessansa, pudisti päätänsä ja sanoi:
— "Minä tunnen sen asian paremmin, poikaseni. Olen samasta syystä ennenkin menettänyt ystäviä. En suinkaan lue sitä heille viaksi. Mutta väliin tunnen sentään katkeruutta mielessäni. Tuo kyky, jonka omistan, on yliluonnollista laatua, — mutta hyvänkö vai pahan hengen suoma, sitä ei ole helppo sanoa. Ja me kuolevaiset kammomme joutua liian läheisiin kosketuksiin sekä Jumalan että pimeyden ruhtinaan kanssa."
— Juuri niin hän puhui. Muistan hänen sanansa niin selvästi kuin hän olisi lausunut ne eilispäivänä. Mitä arvelette, tohtori, hänen oikeastaan tarkoittaneen?
— Siitä ei hän arvattavasti ollut itsekään selvillä, vastasi tohtori
Dave lyhyesti.