— Minä pidän aina merestä, olkoonpa se millä mielellä tahansa, vastasi Anna. — Meri merkitsee minulle täällä Neljässä tuulessa samaa, mitä minulle Avonleassa oli eräs tie, jota minä nimitin "Rakastavaisten poluksi". Tänä iltana se vaikutti minusta niin huolettomalta ja hilpeältä — aaltojen kuohussa oli kuin laulua ja soittoa — ja sentähden minunkin täytyi antautua hilpeyteni valtaan — pelkästä myötätunnosta. Sentähden tanssin hietarannalla kuin mikäkin hupakko. En tietysti voinut aavistaakaan, että joku näkisi sen. Jos neiti Cornelia Bryant olisi nähnyt minut, olisi hän tietenkin ennustellut kovia aikoja tohtori Blythelle.
— Te tunnette siis neiti Cornelian? sanoi Leslie nauraen.
Hänen naurunsa oli viehättävää — se helmeili esiin äkkiä ja odottamattomasti ja siinä raikahti kuin pikkulapsen viattomuutta. Se vaikutti Annaan vastustamattomasti, niin että hänkin tyrskähti nauruun.
— Tunnen kyllä! Hän on käynyt monta kertaa tervehtimässä minua haavekodissani.
— Haavekodissanne?
— Niin, se on typerä ja herttainen nimi, jonka Gilbert ja minä olemme antaneet meidän majasellemme. Me käytämme sitä vain kahdenkesken. Se pääsi epähuomiossa pujahtamaan huuliltani.
— Neiti Russellin pieni valkoinen talo on siis teidän haavekotinne, sanoi Leslie, hämmästyksen sävy äänessään. — Minulla oli myöskin kerran haavekoti, — mutta se oli palatsi, lisäsi hän nauraen jälleen, mutta nyt naurua, jossa soinnahti katkera iva.
— Ah, voitte uskoa, että minäkin kyllä olen haaveksinut palatsista, kuten varmaankin useimmat tytöt. Ja sitten me muutamme ilolla pieneen majaseen, jossa on kolme huonetta ja keittiö, mutta joka lahjoittaa meille kaikki mitä sydämemme halajaa — vain siksi, että meidän prinssimme suvaitsee asua siellä. Mutta teidän paikkanne olisi tosiaankin ollut palatsissa, tehän olette niin kaunis. Se teidän täytyy sallia minun sanoa — muutoin ei käy hyvin — minun täytyy saada lausua ilmi ihailuni. Te olette hurmaavin ilmiö, minkä elämässäni olen nähnyt, rouva Moore.
— Jos meistä on tuleva ystävät, täytyy teidän kutsua minua
Leslieksi, sanoi toinen, omituisen kiihkeä sävy äänessään.
— Sen teen mielelläni. Ja minua ystävät nimittävät Annaksi.