He istuivat vanhan vuoden viimeisen tunnin hiljaisina valkean ääressä. Pari minuuttia ennen keskiyötä nousi kapteeni Jim ja avasi hiljaa oven.
— Nyt päästämme uuden vuoden sisään, hän sanoi.
Ulkona kuvastui yö tummansinisenä. Välkkyvä kuutamoviiru kulki poikki lahden. Aallonmurtajan luona keinuivat laineet hohdellen helmiäisen väri vivahduksin. Siinä seisoi nyt tuo pieni seurue avoimella ovella odotellen — kapteeni Jim elämän kypsyttämänä kokeneena vanhuksena, Marshall Elliott keski-iän täydessä voimassa, mutta silti köyhänä onnesta, Gilbert ja Anna kalliitten muistojen ja suloisten toiveitten vallassa, Leslie surren hukattuja nuoruudenvuosiansa ja toivotonta tulevaisuuttaan. Kello, joka oli hyllyllä tulisijan yläpuolella, löi kaksitoista.
— Tervetuloa, uusi vuosi, sanoi kapteeni Jim syvään kumartaen, kellon lyötyä loppuun. — Toivotan teille kaikille onnellista uutta vuotta, onnellisempaa kuin koskaan ennen. Uskallan toivoa, että mitä uusi vuosi meille tuoneekin, voimme tyytyä siihen, mitä Suuri kapteeni meihin nähden on päättänyt, — ja kuinka kaikki muutoin käyneekin, pääsemme kumminkin kukin aikanaan turvaan varmaan satamaan.
XVII.
TULEE TÄYSI TALVI.
Uusi vuosi toi mukanansa täyden talven. Tuon pienen valkoisen talon ympärille kokoontui suuria kinoksia, ja kaikkia sen akkunoita koristivat monihaaraiset hohtavat jääkukat. Sataman jääpeite kävi aina kovemmaksi ja paksummaksi, ja pian voivat Neljän tuulen asukkaat retkeillä sitä pitkin, kuten aina muulloinkin keskitalvella. Varmat tiet viitoitti arvoisa kunnallishallitus kuusenlehvillä, ja päivin ja öin kuului niiltä hilpeätä kulkustenkilinää. Kuutamoöinä makasi Anna kuunnellen sitä kuin keijukaisten kellonsoittelua.
Koko merenlahti jäätyi umpeen ja kallioniemen majakan vilkkuva valo oli sammunut. Niinä kuukausina, jolloin kaikki meriliike oli seisauksissa, oli kapteeni Jimin toimi laiskurin virkaa.
— Nyt ei Ensi perämiehellä ja minulla ole kevääseen saakka mitään muuta tehtävää kuin pysytellä lämpiminä ja huvitella, sanoi kapteeni Jim.
— Entinen majakanvartija muutti aina talveksi majakasta pois, mutta minä jään asumaan niemelleni. Ensi perämies voisi kauempana maalla saada myrkkyä tai joutua koirien hampaisiin. Tosinhan aika käy hiukan pitkäksi, kun ei ole seurana lyhtyä eikä vettä, mutta kun vain hyvät ystävät väliin käyvät tervehtimässä, lienee talvi kestettävissä.