— Se on hyvä, — tahdoinkin, että tietäisit sen. Mutta en olisi voinut pakottautua ottamaan tuota asiaa puheeksi, jos sinä et olisi tiennyt siitä mitään. Anna, minusta tuntuu, että elämäni on ollut niin raskasta aina siitä saakka, kun olin kahdentoistavuotias lapsi… Sitä ennen oli minulla niin onnellinen lapsuus. Me olimme kyllä hyvin köyhiä, — mutta emme välittäneet siitä paljoakaan. Isäni oli niin miellyttävä ihminen — niin lahjakas ja hellä ja herttainen. Me olimme kuin kaksi yhdenikäistä ystävää — kaiken muistinaikani. Ja äitini oli niin suloinen. Hän oli hyvin, hyvin kaunis. Minä olen hänen näköisensä, mutta hän oli paljon kauniimpi.
— Neiti Cornelia sanoo, että sinä olet vieläkin kauniimpi kuin hän.
— Neiti Cornelia erehtyy — taikka ehkä hän arvostelee puolueellisesti. Kenties minulla on parempi ryhti — äitini oli niin hento ja hoikka ja hän kävi kovasta työstä kumaraharteiseksi — mutta kasvot hänellä oli kuin enkelillä. Ne herättivät minussa pyhää kunnioitusta. Me jumaloimme häntä kaikki — isä, Kenneth ja minä.
Anna muisti, että neiti Cornelia oli antanut aivan toisenlaatuisen kuvauksen Leslien äidistä. Mutta eikö rakkauden suoma käsitys ollut oikeampi? — Eihän sentään käynyt kieltäminen, että Rose West oli menetellyt perin itsekkäästi houkutellessansa tyttärensä menemään avioliittoon miehen kanssa, josta tämä ei välittänyt.
— Kenneth oli veljeni, jatkoi Leslie. — Oi, en voi sanoin selittää, kuinka rakas hän minulle oli. Ja hän kuoli mitä kammotta vimmalla tavalla. Oletko kuullut, kuinka se tapahtui?
— Olen.
— Anna, näin hänen pienet kasvonsa, kun pyörä kulki hänen ylitsensä. Hän kaatui selälleen. Anna — Anna — näen sen edessäni vielä tänäkin hetkenä… Tulen näkemään sen aina. Anna, ainoa pyyntöni hänelle, joka asuu pilvien takana, on että tuo näky haihtuisi mielestäni… Oi Herra Jumala!
— Leslie rakkaani, älä puhu enää siitä! Minä tiedän kaikki — jätä nuo yksityiskohdat, jotka turhaan järkyttävät mieltäsi. Tuo näky tulee haihtumaan. Ajattele pientä veljeäsi sellaisena kuin hän oli leikkiessänne, kun istuit pitäen häntä sylissäsi…
Leslie pyrki tointumaan mielenliikutuksestansa ja jatkoi hetkisen kuluttua:
— Sitten alkoi isäni terveys heikontua ja hän kävi raskasmieliseksi — ei enää jaksanut punnita tekojansa… Ehkä olet kuullut siitäkin?