— Aivan niin! Näillä seuduin ovat harakat enimmäkseen sitä mallia, sanoi kapteeni Jim peräti vakavana.
Neiti Cornelia tuijotti häneen muutaman sekunnin. Sitten hän painautui taapäin keinutuoliinsa antautuen mitä hiilittömimmän naurunpuuskan valtaan.
— Siinäpä pääsit nyt kerrankin voitolle, Jim Boyd. Katsos vain, kuinka äärettömän hyvillään hän on, Anna. Suu ulottuu korviin saakka! Mutta mitä harakkain jalkoihin tulee, niin jos niillä on pitkät, paljaat, päivänpaahtamat sääret ja repaleiset siniset housut, jotka huiskivat perin luisevien polvien ympärillä — minkä kaiken näin akkunastani hyvin selvästi eräänä aamuna viime viikolla — niin pyydän kyllä Gilmanin pojilta anteeksi. Kun ehdin alas, olivat ne poissa. En voinut käsittää, kuinka ne ehtivät pakoon niin nopeasti, mutta nythän sen tiedän, kuultuani kapteeni Jimin asianymmärtämystä osoittavan selityksen. Ne lensivät tiehensä, se on selvää.
Kapteeni Jim nauroi ja lähti pois, mielipahaksensa estettynä noudattamasta kutsua jäädä teetä juomaan ja syömään kirsikkahilloa vehnäleivän kera.
— Minä olen matkalla Leslien luo kysymään, tahtooko hän ottaa täysihoitolaisen, kertoi nyt neiti Cornelia. — Sain eilen kirjeen Torontosta, eräältä rouva Dalyltä, joka asui kaksi vuotta sitten jonkun aikaa minun luonani. Hän tahtoi, että minä ottaisin nyt kesäksi erään hänen hyvän ystävänsä asumaan luokseni. Hänen nimensä on Owen Ford ja hän on sanomalehtimies. Edelleen on hän tämän talon ensimmäisen asukkaan, tuon opettajan, tyttärenpoika. John Selwynin vanhin tytär meni naimisiin erään Ontariosta kotoisin olevan miehen kanssa, jonka nimi oli Ford, ja tämä Ford on hänen poikansa. Hän tahtoo nähdä tämän seudun, missä hänen äitinsä vanhemmat ovat asuneet. Hän oli keväällä pahasti sairaana lavantaudissa eikä ole vielä täysin toipunut, siksi on tohtori määrännyt, että hänen on oleskeltava merenrannalla. Hän ei tahdo hotelliin, vaan haluaisi saada kodikkaamman asunnon. Minä en voi ottaa häntä, sillä matkustan pois elokuussa. Minut on valittu edustajaksi erääseen Kingsportissa pidettävään suureen naiskokoukseen ja matkustan tietysti sinne. Enhän tosin tiedä, haluaako Leslie nähdä vaivaa ottaa hänet, mutta sopiihan kysyä, sillä ketään muuta en tiedä. Ellei Leslie häntä ota, täytyy hänen kaiketi tyytyä asumaan jossakin noista lahden tuolla puolen olevista vieraskodeista.
— Kun olet käynyt hänen luonansa, niin tee hyvin ja palaa tänne, että voit auttaa meitä kirsikkapaistoksen syönnissä, sanoi Anna. — Ota mukaasi myöskin Leslie ja hänen miehensä, ellei heillä ole mitään estettä. — Vai matkustat sinä Kingsportiin. Kuinka sinun tulee siellä hauska! Saan kaiketi lähettää sinne mukanasi kirjeen eräälle hyvälle ystävälleni, rouva Jonas Blakelle.
— Olen pyytänyt ja rukoillut rouva Thomas Holtia tulemaan mukaani, sanoi neiti Cornelia äänensävyllä, josta ilmeni, kuinka turhia hänen pyyntönsä olivat olleet. — Hänelle tekisi niin hyvää tulla virkistäytymään henkevässä naisellisessa ilmapiirissä. Hän tappaa itsensä työllä. Tom Holt osaa virkata kauniita välipitsejä — mutta huolehtimaan perheestänsä hän ei pysty. Hän ei ikinä ehdi ajoissa valmiiksi, jos on tehtävä jotakin kunnollista työtä, mutta hän on oikea aamunvirkku, kun on kysymyksessä ottaa onkivapa ja matorasia ja mennä kalastamaan. Mutta sellaisiahan ne ovat.
Anna hymyili. Hän oli oppinut oivaltamaan, että neiti Cornelian arvosteluissa Neljän tuulen perheenisistä oli hiukan tinkimisen varaa. Jos hän olisi luottanut niihin sokeasti, olisi hänen täytynyt saada se käsitys, ettei koko maailmassa ollut runsaampaa kokoelmaa heittiöitä ja rappiolle joutuneita miehiä ja orjuutettuja aviovaimoja kuin Neljässä tuulessa. Niinpä tiesi Anna myöskin nyt kysymyksessä olevasta Tom Holtista, että hän oli mallikelpoinen aviomies, hellästi rakastettu isä ja erinomainen naapuri. Jos hänellä kenties olikin hiukan taipumusta elää ilman huolta huomisesta ja jos hän kernaammin harjoitti kalastusta, johon hän oli ollut mielistynyt lapsuudestaan saakka, kuin maanviljelystyötä, mihin hänet oli pakotettu — ja jos hän vielä kaiken lisäksi huvittelihe kaikessa viattomuudessa pitsinvirkkauksella ja koruompelulla — niin ei kukaan muu kuin neiti Cornelia liene voinut katsoa noita seikkoja raskaiksi rikoksiksi. Holtin vaimo oli emäntä, joka hoiti talouttaan innolla ja hartaudella, perhe tuli hyvin toimeen tilan tuotolla, ja nuo vantterat ja voimakkaat lapset, jotka olivat perineet äitinsä tarmon, pyrkivät jo kukin kantamaan kortensa yhteiseen pesään. Ei, onnellisempaa perhettä kuin Holtin ei ollut koko Glen S:t Maryssä.
Neiti Cornelia palasi varsin tyytyväisenä Leslie Mooren tyköä.
— Hän ottaa hänet, julisti hän. — Hän ei tahtonut päästää sellaista tilaisuutta käsistänsä. Hänen pitää ansaita hiukan rahaa, sillä hän aikoo antaa kattaa talonsa uudelleen syksyksi, ja hän oli ollut ymmällä, mistä hän sen saisi. Arvelen, että kapteeni Jimin mielenkiinto herää, kun hän kuulee, että Selwynin tyttärenpoika tulee tänne. Leslie sanoi, että hän on menehtymäisillään halusta saada kirsikkapaistosta, mutta hän ei voinut tulla, sillä hänen piti mennä hakemaan hanhilaumaansa, joka kaikesta päättäen oli lähtenyt retkeilemään omin päin. Mutta hän sanoi, että jos paistosta jäisi pala ylitse, niin voisit panna sen talteen ruokahuoneeseen, niin hän tulisi noutamaan sen hämärissä, jolloin muutkin pedot käyvät ympäri, etsien mitä voisivat niellä. Et usko, kuinka vanhaa sydäntäni ilahdutti kuulla hänen lähettävän tuollaisen leikillisen tervehdyksen ja nauravan aivan kuten muinoin. Viime aikoina hänessä on tapahtunut suuri muutos. Hän nauraa ja laskee leikkiä kuin nuori tyttö, ja mikäli olen ymmärtänyt, käy hän täällä varsin usein.