aaltojen huuhtelemalla merikalliolla, leväseppele kulmilla, ihanat jäsenet helmi- ja simpukkanauhoin koristettuina — ympärillä taistelevia tritoneja… Ja hän pitää täysihoitolaisia?
— Jumalatartenkin täytyy elää, sanoi Anna. — Muutoin ei Leslie olekaan mikään jumalatar — hän on vain harvinaisen viehkeä ja miellyttävä nainen, aivan yhtä inhimillinen kuin ken tahansa meistä. Onko neiti Bryant kertonut teille herra Mooresta?
— On — hänhän on heikko- tai tylsämielinen, mikäli käsitin. Mutta rouva Mooresta ei neiti Bryant sanonut sanaakaan, joten otaksuin hänen olevan noita tavallisia tarmokkaita ja puuhaavia maalaisrouvia, jotka pitävät kesäisin täysihoitolaisia lisätäksensä talon tuloja.
— Juuri niinhän Lesliekin tekee, sanoi Anna kevyesti. — Mutta se käy hänelle tosin hiukan hankalaksi. Kunpa vain Dick raukka ei teistä tuntuisi kovin vastenmieliseltä! Mutta jos niin olisi, niin tehkää hyvin ja salatkaa se Leslieltä! Hän on niin arkatuntoinen ja se tuntuisi hänestä perin tuskalliselta. Dick on kuin suuri lapsi — ja väliin hän voi käydä oikein kiusoittavaksi.
— Minä en ole häntä huomaavinanikaan. Muutoin tulienkin tuskin olemaan kotona muulloin kuin ruoka-aikoina. Mutta on vallan kauheata, että tuo nainen on kahlehdittu sellaiseen ihmiseen! Hänen elämänsä täytyy olla sangen raskasta!
— On kylläkin. Mutta säälistä hän ei pidä.
Leslie oli mennyt jälleen sisään ja tuli heitä vastaan pääovesta. Hän tervehti Owen Fordia jäykän kohteliaasti ja sanoi huolellisen emännän äänensävyllä, että illallinen oli valmis ja hänen huoneensa järjestyksessä. Dick virnisteli hyvillään ja tallusti portaita ylös kantaen vieraan matkalaukkua. Niin oli siis Owen Ford sijoitettu täysihoitolaiseksi piilipuitten ympäröimään vanhaan taloon.
XXIV.
KAPTEENI JIMIN ELÄMÄNVAIHEET.
— Minulla on muuan aate, joka on kuin ruskea kotelo, josta kenties kerran, kun aika on täytetty, ilmestyy komea perhonen, julisti Anna Gilbertille, palattuaan jälleen kotiin.