— Mitä me nyt saamme jälkiruuaksi? kysyi Anna katsellen huolestunein ilmein hävitystä.
— Saamme aukaista mansikkahillopurkin, rauhoitti Marilla. — Ja meillä on vielä yllin kyllin vatkattua kermaa maljassa.
Kello löi yksi — ei tullut Priscillaa, ei rouva Morgania. Anna oli hädässä ja ahdistuksessa. Kaikki oli minuutilleen laskettu, ja liemikeitto oli tällä hetkellä ihanteellista, mutta ei voinut kohtuudella pyytää, että se pysyisi sellaisena pitempää aikaa.
— Nyt en luule heidän enää tulevan, sanoi Marilla harmistuneena.
Anna ja Diana etsivät lohdutusta toistensa silmistä.
Kello puoli kaksi tuli Marilla taas vierashuoneesta.
— Tytöt, meidän täytyy saada päivällistä. Joka ikinen on nälissään, ja mitä hyödyttää odottaa kauemmin? Priscilla ja rouva Morgan eivät tule, se on päivän selvää, ja ruoka tulee pahemmaksi seisomisesta.
Anna ja Diana alkoivat nyt panna pöytään ja tarjoilla, mutta ah — se ei suinkaan tapahtunut oikean tunnelman vallitessa…
— En saa niellyksi palaakaan, sanoi Diana valittavalla äänellä.
— En minäkään. Mutta toivottavasti ruoka on hyvää ja maistuu neiti
Stacylle ja pastorille ja rouva Allanille, vastasi Anna masentuneena.