Tämä "-kin" paljasti Lavendel neidille sukulaissielun.
— Niin, on kyllä, tunnusti hän avoimesti. — Se on tietysti tyhmää, kun on niin vanha kuin minä… Mutta mitä iloa on olla riippumaton vanha neiti, ellei saa olla hieman tyhmä, kun joskus tulee sille tuulelle eikä kukaan ihminen joudu siitä kärsimään… Hieman huvitusta on kyllä lupa hankkia itselleen… Luulen, että tuskin jaksaisin elää, ellen saisi kuvitella hieman silloin tällöin… Ei tapahdu usein, että minut "paljastetaan" kuten tänään, ja Charlotta Neljäs ei koskaan juorua… Mutta tänään olen iloinen siitä, että jouduin kiinni, sillä nyt te olette täällä, ja teepöytä on aivan kunnossa. Tahdotteko mennä ylös vierashuoneeseen ja ottaa hatut päästänne? Sinne vie valkoinen ovi vastapäätä rappusia. Nyt minun täytyy juosta keittiöön ja katsoa, ettei Charlotta Neljäs anna teeveden seistä kiehumassa. Charlotta Neljäs on kiltti ja hyvä tyttö, mutta hän ei osaa kaataa teevettä oikealla hetkellä.
Lavendel neiti sipsutti keittiöön, uutterana ja toimessaan, ja tytöt menivät ylös vierashuoneeseen, joka oli pieni kamari, yhtä valkea kuin sen ovi. Se sai valonsa toisesta muratin ympäröimästä vintin ikkunasta ja näytti, niin sanoi Anna, paikalta, jossa valoisat ja onnelliset unelmat asustavat.
— Tämähän on oikea seikkailu, eikö totta? sanoi Diana. — Ja eikö
Lavendel neiti olekin suloinen, vaikkakin hän on hieman omituinen?
Hän ei ole hutuistakaan vanhanpiian näköinen.
— Hän on kuin vieno ja vaimennettu sävel, arvelen minä, sanoi Anna.
Heidän palatessaan alas Lavendel neiti tuli juuri kantaen teekannua, ja hänen jäljessään, kasvot loistaen tyytyväisyyttä, tassutti Charlotta Neljäs mukanaan kori vastaleivottuja korppuja.
— Nyt saatte sanoa minulle nimenne, sanoi Lavendel neiti. — Kuinka hauskaa, että te olette nuoria tyttöjä!… Rakastan nuoria tyttöjä. Ollessani heidän seurassaan on niin helppo kuvitella, että minä itse olen nuori tyttö. En pidä lainkaan — hän virnisti hieman — siitä ajatuksesta, että olen vanha… No ketä te olette — vain mukavuuden vuoksi? Diana Barry! Ja Anna Shirley. Saanko kuvitella tunteneeni teidät jo sata vuotta ja sanoa teitä aivan yksinkertaisesti Annaksi ja Dianaksi?
— Oi kyllä! sanoivat molemmat tytöt yhdestä suusta.
— Nyt istuudumme pöytään kaikessa rauhassa ja maistelemme joka lajia, sanoi Lavendel neiti aivan onnellisen näköisenä. — Charlotta, istu sinä alapäähän ja lähetä kananpoika kiertämään. Eikö ollut onni, että leivoin sekä korinttikakkuja että munkkeja! Oli tietenkin tyhmää tehdä noin vain kuviteltuja vieraita varten!… Tiedän, että Charlotta Neljäs ajattelee niin — etkö ajattelekin, Charlotta? Mutta nyt näet, kuinka se sentään oli tarpeen. Tietystikään en ollut leiponut niitä aivan suotta aikojaan, sillä Charlotta Neljäs ja minä olisimme voineet syödä ne vähitellen. Mutta munkeille ei ole juuri edullista säilyttäminen…
Teenjuonti suoritettiin nauraen ja rupatellen, ja kun se oli lopussa, menivät he kaikki puutarhaan, joka lepäsi siinä auringonlaskun lämpimässä hohteessa.