— Itse pidän niistä paljon. Ne ovat oikein hyviä seuranpitäjiä — jos ottaa hieman mielikuvitusta avuksi… Tyyninä iltoina istumme Charlotta Neljäs ja minä usein täällä ulkona ja huvittelemme niillä. Charlotta, vie torvi sisään jälleen ja ripusta se varovasti takaisin paikoilleen!
— Miksi sanotte häntä Charlotta Neljänneksi? kysyi Diana, joka oli niin utelias siitä, että hän oli halkeamaisillaan.
— Vain siksi ettei hän sekaantuisi muihin Charlottiin minun ajatuksissani, vastasi Lavendel neiti mitä vakavimman näköisenä. — He ovat kaikki niin toistensa kaltaisia, ettei heitä voi erottaa toisistaan. Hänen nimensä ei oikeastaan ole lainkaan Charlotta. Mikä hänen nimensä taas olikaan — odottakaahan!… Luulen, että se on Leonora — niin, se on Leonora. Kas, minun laitani on tällainen. Kun äitini kuoli kymmenen vuotta sitten, en voinut asua täällä yksinäni, ja minulla ei ollut varaa maksaa sellaista palkkaa kuin täysikasvuinen tyttö vaatii. Sentähden hain tänne pikku Charlotta Bowmanin, joka auttoi minua täysihoitoa ja vaatteita vastaan. Hänen nimensä oli todellakin Charlotta — hän oli Charlotta Ensimmäinen. Hän oli juuri täyttänyt kolmetoista. Hän oli minun luonani siksi kunnes täytti kuusitoista vuotta, ja sitten hän matkusti Bostoniin, koska hänellä siellä oli parempia mahdollisuuksia…
Sitten tuli hänen sisarensa minun luokseni. Hänen nimensä oli Julietta — äidin heikko kohta oli kai koreat nimet — mutta hän oli niin Charlotan näköinen, että sanoin häntä siksi koko ajan, ja sitä hän ei pannut pahakseen. Sen vuoksi en välittänyt yrittää muistaa hänen oikeata nimeään. Hän oli Charlotta Toinen, ja hänen muutettuaan tuli Evelina, ja hänestä tuli Charlotta Kolmas. Nyt minulla on Charlotta Neljäs; kun hän on päässyt kuusitoistavuotiaaksi — hän on nyt neljäntoista — tulee hänellekin halu matkustaa Bostoniin, ja mihin sitten ryhdyn, on minulle todellakin arvoitus… Charlotta Neljäs on Bowmanin tytöistä viimeinen ja myös paras. Muut Charlotat antoivat minun aina huomata, että heidän mielestään olin yksinkertainen "kuvitellessani" kaikenlaista, mutta sitä ei koskaan Charlotta Neljäs tee, mitä hän sitten ajatelleekin sydämessään… En välitä siitä, mitä ihmiset ajattelevat minusta, kun he eivät vain näytä sitä.
— Ah, sanoi Diana ja katsoi ikävöiden laskevaa aurinkoa, nyt meidän täytyy lähteä, jos haluamme ehtiä Kimballiin ennen pimeätä. Kuinka hauskaa meillä on ollut teillä, neiti Lewis.
— Ettekö halua tulla toistekin tervehtimään? pyysi Lavendel neiti.
Pitkä Anna kietoi kätensä pikku neidin ympärille.
— Kyllä, varmasti haluamme, lupasi hän. — Nyt kun olemme keksineet teidät, juoksemme tänne niin usein, että te aivan väsytte meihin. Niin, meidän täytyy mennä — "meidän täytyy riistäytyä irti täältä", kuten Paul Irving sanoo joka kerta kun hän on ollut Vihervaaralla.
— Paul Irving? — Tuskin huomattava muutos ilmaantui Lavendel neidin äänensävyssä. — Kuka hän on? En luullut olevan ketään sen nimellistä Avonleassa.
Anna pahastui omasta ajattelemattomuudestaan. Hän oli aivan unohtanut Lavendel neidin vanhan rakkaustarinan, kun hän sattui mainitsemaan nimen.