— Ei, herra Harrison asuu tuolla kauempana, sanoi Anna miltei suunniltaan hämmästyksestä.
— Minusta näyttikin tämä paikka liian säälliseltä — aivan liian säälliseltä James A:n asuttavaksi, ellei hänessä ole tapahtunut aivan huomattavia muutoksia senjälkeen kuin minä olen oppinut hänet tuntemaan, sanoi pikku nainen kirkkaalla ja hieman kimeällä äänellään. — Onko totta, että James A. aikoo mennä naimisiin jonkun naisen kanssa täältä päin?
— Ei toki — ei mitenkään! huudahti Anna punastuen niin syyllisen näköisenä, että vieras katseli häntä uteliaana, ikäänkuin hän puolittain olisi epäillyt häntä jostakin avioliittoaikeista herra Harrisonin suhteen.
— Mutta minä olen lukenut sen eräästä sanomalehdestä, joka ilmestyy tällä saarella, väitti mustasilmäinen nainen itsepintaisesti. — Eräs hyvä ystävä lähetti minulle lehden numeron, jossa uutinen oli merkitty sinikynällä — ystävät ovat aina niin kärkkäitä tuollaiseen… Ja "paikkakunnalle muuttaneitten asukkaitten" joukossa oli kirjoitettuna James A:n nimi.
— Oh, tuo uutinen oli pelkkää pilaa, sanoi Anna, hieman huolestuneena ja hämillään. — Herra Harrison ei suinkaan aio mennä naimisiin kenenkään kanssa… Sen voin teille vakuuttaa.
— No, se oli hauskaa kuulla, sanoi mustasilmäinen nainen ja kiipesi ketterästi takaisin paikalleen vaunuihin. — Sillä sattumalta hän on jo naimisissa. Minä olen hänen vaimonsa. Niin, teillä on syytä olla hämmästyneen näköinen… Täällä hän on kaiketi käynyt nuorestamiehestä, sen voin uskoa, ja murtanut sydämiä oikealta ja vasemmalta… Mutta varo itseäsi, James A. — hän nyökkäsi merkitsevästi peltojen poikki pitkää valkeata taloa kohti — nyt se hauskuus on lopussa… Tässä olen minä — vaikka en suinkaan olisi vaivautunut tulemaan tänne, ellen olisi luullut, että sinulla on joitain metkuja mielessä… Tuo hänen papukaijansa — hän kääntyi taas Annan puoleen — on kaiketi yhtä ruma kuin ennenkin?
— Hänen papukaijansa — on kuollut — luulen minä, sopersi Anna parka, joka tällä hetkellä oli tuskin omasta nimestään varma…
— Kuollut! No, silloin kaikki tulee hyväksi, huudahti mustasilmäinen nainen hyvin iloissaan. — James A:n kanssa minä kyllä tulen toimeen, kun vain lintu on poissa tieltä.
Tämän hieman arvoituksellisen selityksen annettuaan nyökkäsi hän Annalle, ja vaunut vierivät taas matkoihinsa. Anna kiiruhti keittiön ovelle, jossa hän tapasi Marillan.
— Anna, mikä nainen tuo oli?