lauloi Anna pukeutuessaan.
Lumen vuoksi hänen täytyi mennä kouluun suurta valtatietä myöten, ja hänen mielestään hänellä oli suunnattoman huono onni, kun Anthony Pyen piti tulla taapertaa tietä pitkin juuri kun hän ennätti alas Vihervaaran oikotieltä. Hän tunsi olevansa niin pahoilla mielin, kuin jos osat olisivat vaihtuneet — mutta hänen sanomattomaksi hämmästyksekseen Anthony ei ainoastaan nostanut lakkiaan — mitä hän ei koskaan ennen ollut tehnyt — vaan sanoi aivan luontevasti:
— Tie on tänään vähän vaivaisessa kunnossa, eikö totta? Saanko kantaa neidin kirjoja?
Anna luovutti kirjansa ja tuumi itsekseen, oliko hän oikein hereillä… Anthony kulki edelleen äänettömyyden vallitessa kouluun, mutta kun Anna otti takaisin kirjansa, hymyili hän pojalle — ei tuota hieman jäykkää opettajatarhymyä, jota hän ei koskaan ollut katsonut voivansa kieltää edes häneltä, vaan täysin luonnollista ja oikein sydämellistä hymyä. Anthony hymyili — ei, jos totuus on sanottava julki, Anthony irvisti takaisin. Irvistyksenhän ei tavallisesti katsota ilmaisevan erikoisen suurta kunnioitusta, mutta Annalle tuli yhtäkkiä sellainen tunne, että vaikkakaan hän ei olisi voittanut Anthonyn sympatiaa, oli hän kuitenkin tavalla tai toisella saavuttanut hänen kunnioituksensa.
Rouva Rakel Lynde pistäytyi talossa seuraavana lauantaina ja vahvisti tämän luulon.
— Voitko ajatella, Anna, että olet nyt saanut ystävän Anthony Pyestä. Hän sanoo, että sinä "sivalsit häntä yhtä navakasti kuin jos olisit ollut mies."
— En olisi luullut, että voittaisin hänen ystävyytensä antamalla hänelle selkään, sanoi Anna hieman surumielisesti, tietäen hyvin, että se aatteellinen pohja, jolle hän oli rakentanut, oli järkkynyt. — Koko juttu tuntuu minusta niin käsittämättömän nurinkuriselta… Ja olen varma siitä, että se sääntö, jota olen noudattanut, pitäen ystävällisyyttä lähtökohtanani, ei voi olla väärin.
— Ei, mutta ne, joitten nimi on Pye, ovat poikkeuksena jokaisesta tunnetusta säännöstä. Niin on asia, päätti Rakel rouva suurella varmuudella.
Herra Harrison sanoi: — Tiesinhän, että ennemmin tai myöhemmin näin kävisi! — kun hän sai kuulla jutun, ja Jane ei pitänyt itseään liian hyvänä ollakseen kelpo lailla pisteliäs vanhalle Anna ystävälleen.