— Olen konservatiivinen, vastasi Matthew arvelematta. Hänen vanhoillinen katsantokantansa oli osa hänen uskontoaan.
— Silloin olen minäkin samoin, julisti Anna varmalla äänellä. — Se oli hauska kuulla, sillä Gilb— tarkoitan muutamat koulun pojista ovat radikaaleja. Herra Phillips on varmaankin myös radikaali, sillä Prissy Andrewsin isä kuuluu heihin, ja Ruby Gillis on sanonut, että kun nuori mies tavoittelee tyttöä, niin on hänen aina mukauduttava tytön äidin kantaan uskonnossa ja isän politiikassa. Onko se totta, Matthew?
— Niinpä niin, kunhan sen vain tietäisi, sanoi Matthew.
— Onko Matthew koskaan pitänyt mistään tytöstä?
— Hm — en, enpä luule pitäneeni, sanoi Matthew, jonka harrastukset eivät koskaan olleet suuntautuneet eroottiselle taholle.
Anna mietti leuka käden nojassa.
— Se lienee sentään aika metkaa — rakkaus ja tuo tuollainen. Vai mitä, Matthew? Ruby Gillis sanoo, että kun hän tulee suureksi, niin hän kokoaa ympärilleen oikein monta kosijaa ja antaa heidän liehua, sanoo hän… Mutta sitä minä en ymmärrä, olisi kai parempi, että olisi vain yksi ainoa, josta pitäisi enemmän kuin kaikista muista yhteensä, ja jonka kanssa olisi kihloissa ja vaihtaisi sormuksia. Ruby Gillis on tietenkin hyvin selvillä sellaisista asioista, sillä hänellä on niin monta isoa sisarta, ja rouva Lynde sanoo, että Gillis'in tytöt ovat menneet kaupan kuin lämmin leipä… Herra Phillips menee sinne ja istuu Prissyn luona melkein joka ilta. Hän sanoo auttavansa häntä läksyissä, mutta Miranda Sloane aikoo myös pyrkiä seminaariin, ja hänhän tarvitsisi apua paljon kipeämmin kuin Prissy, sellainen pöhköpää kun hän on. Mutta koskaan ei Herra Phillips mene häntä auttamaan iltasin — ei, johan nyt! Tässä maailmassa on niin paljon sellaista, jota en lainkaan ymmärrä, Matthew.
— Niin, enpä ole minäkään sinua paljon nokkelampi, Jumala paratkoon, sanoi Matthew.
— Nyt on minun sentään lopetettava läksyni. En anna itselleni lupaa koskeakaan uuteen kirjaan, jonka Jane minulle lainasi, ennenkuin saan ne valmiiksi. Mutta se on hirveä kiusaus, Matthew. Vaikka käännyn selinkin kirjaan, näen sen edessäni aivan selvästi. Jane sanoi, että hän itki niin lukiessaan sitä, että hän tuli sairaaksi. Olen hullaantunut kirjoihin, jotka ovat niin liikuttavia, että täytyy itkeä… Nyt luulen kuitenkin, että minun täytyy viedä se saliin ja lukita se hillokaappiin ja antaa teille avain. Ja muistakaakin, Matthew, te ette saa antaa minulle takaisin avainta, ennenkuin olen lukenut läksyni loppuun — ei edes vaikka pyydän ja rukoilen teitä polvillani… Käy kyllä päinsä sanoa, että on vastustettava kiusausta, mutta on paljon helpompi vastustaa sitä, jos ei pääse avaimeen käsiksi. Juoksenko sitten alas kellariin noutamaan meille muutamia paleltuneita omenia — niitä, joista Marilla sanoi, ettei maksa vaivaa säilyttää niitä kauempaa? Eikö Matthew haluaisi paria paleltunutta omenaa?
— Niin, se ei ehkä olisi hullumpaa, sanoi Matthew, joka ei koskaan maistanut paleltunutta omenaa, mutta tunsi Annan heikkouden niihin nähden.