— Oi, Matthew, eikö tämä ole ihmeellinen aamu! Maailma on aivan sen näköinen, kuin olisi Jumala sen keksinyt ihan omaksi silmiensä iloksi… Puut seisovat tuolla, niin että luulisi voivansa puhaltaa ne pois — puh! Kuinka iloinen olen, että elän maailmassa, jossa on huurretta ja valkeata lunta!… Nyt olen iloinen myöskin siitä, että rouva Hammond sai kolme paria kaksoisia. Ellei hän olisi niitä saanut, niin että olisin voinut saada harjoitusta heissä, niin en olisi tiennyt, miten minun olisi ollut meneteltävä Minnie May n suhteen. Nyt kadun, että olin välistä huonolla tuulella rouva Hammondin luona kaksoisten tähden… Mutta oi, Matthew, kuinka minua nukuttaa! En voi mennä kouluun. En voisi pitää silmiäni auki, ja vastaisin aivan päin mäntyä… Mutta hyvin vastenmielisesti jään kotiin, sillä silloin tulee Gil— joku muu luokan ensimäiseksi ja onpa kiperää työtä kimpuroida jälleen yläpäähän… Multa mitä kiperämpi paikka, sitä tyytyväisempi on mieli, kun vihdoinkin onnistuu, vai mitä?
— Niinpä niin, sinä kyllä selviät, sanoi Matthew ja katsoi Annan
pieniin kalpoihin kasvoihin, joissa oli mustat varjot silmien alla.
— Sinun on todellakin mentävä vuoteeseen ja nukuttava kylliksesi.
Minä huolehdin kaikista askareistasi.
Anna meni hyvällä omallatunnolla vuoteeseen ja nukkui niin sikeästi ja niin kauan, että aika oli vierähtänyt pitkälle valkeaan ja ruusunhohteiseen talvi-iltapäivään, kun hän lopulta heräsi ja laskeutui keittiöön, jossa Marilla, joka sillä aikaa oli tullut kotiin, istui ja kutoi.
— Saitteko nähdä pääministerin? huudahti Anna heti. — Minkä näköinen hän oli, Marilla?
— Niin, ei häntä valittu pääministeriksi suinkaan kauneutensa perusteella, sanoi Marilla. — Minkälainen nenä tuolla miehellä olikaan!… Mutta puhua hän osasi. Olin ylpeä siitä, että olen konservatiivinen. Mutta Rakel Lynden mielestä, joka on liberaali, hän ei tietenkään kelvannut mihinkään. Päivällisesi on uunissa, Anna, ja voit ottaa itsellesi hiukan luumuhilloa kaapista. Voin arvata, että olet nälkäinen. Matthew on puhunut minulle, mitä on tapahtunut yöllä. Sanonpa, että oli suuri onni, että tiesit miten menetellä. Itse olisin ollut neuvoton, sillä en ole milloinkaan ollut läsnä kuristustautikohtauksessa. Kas niin, hillitse jutteluhaluasi siksi kunnes olet saanut vähän ruokaa nielaistuksi…
Näen kasvoistasi, että sinulla on joukottain uutisia kerrottavana, muitta rauhoitu, ne kestävät kyllä vielä neljännestunnin viivytyksen.
Marillalla oli jotain kerrottavaa Annalle, mutta hän ei sanonut sitä juuri sillä hetkellä, sillä hän tiesi, että jos hän niin tekisi, kohoisi Annan hämmästys ja ihastus sellaiseen asteeseen, ettei hän enää omistaisi ajatustakaan niin ala-arvoiselle asialle kuin nälälle tai päivällisruualle. Vasta sitten kuin Anna oli kaapinut pienen luumuhillolautasensa pohjan, sanoi Marilla:
— Rouva Barry on ollut täällä iltapäivällä, Anna. Hän tahtoi tavata sinua, mutta en viitsinyt sinua herättää. Hän sanoi sinun pelastaneen Minnie Mayn hengen ja että hän oli hyvin pahoillaan käytöksestään rypäleviinin yhteydessä. Hän sanoi nyt ymmärtävänsä, ettei sinun tarkoituksesi suinkaan ollut juottaa Dianaa — niin, emme viitsi mainita tuota rumaa sanaa — ja hän toivoo, että sinä suot hänelle anteeksi ja tulet Dianan kanssa yhtä hyväksi ystäväksi kuin ennenkin. Saat mennä sinne häntä tervehtimään nyt tänä iltana, jos haluat, sillä Diana ei saa mennä ulos ovesta, niin pahoin hän vilustui yöllä. Anna kulta, pyydän sinua — älä nyt lennä suoraan ilmaan!
Tämä varotus oli tuskin tarpeeton — sellaisella vauhdilla ponnahti Anna ylös tuoliltaan. Hänen silmänsä säteilivät, ja kasvoja valaisi melkein kirkastunut ilme.
— Oi, Marilla, saanko juosta nyt heti — pesemättä astioita? Pesen astiat takaisin tultuani, mutta minun on mahdotonta tuhertaa jossain niin epäromanttisessa työssä kuin astioiden pesussa tällä jännittävällä hetkellä.