Kun neiti Barry meni kotiinsa, sanoi hän:
— Muistakin, Anna, että kaupunkiin tullessasi tulet minua tervehtimään, ja sinä saat maata ja nukkua minun kaikkein parhaassa vierasvuoteessani, sen lupaan.
— Josephine täti oli kuitenkin sukulaissielu, kun kaikki käy ympäri, uskoi Anna Marillalle. — Sitä en voinut uskoa ensi näkemältä, mutta se hän on. Siitä ei pääse perille heti paikalla, kuten Matthew'ssa, mutta tovin kiiluttua sen huomaa. Sukulaissielut eivät sentään ole niin harvinaisia, kuin ensin luulin…
XX.
MIELIKUVITUKSEN HARHAPOLKUJA.
Kevät oli vielä kerran palannut Vihervaaralle — kaunis, vaikka oikullinen ja epäröivä kanadalainen kevät. Se viipyi koko huhtikuun ja toukokuun ja tarjosi sarjan suloisia, lauhkeita päiviä, ruusunhohteisia auringonlaskuja, jälleenheräämisen ihmeitä ja versovaa kasvullisuutta. Vaahterat Rakastavaisten polun varrella olivat täynnä punaisenruskeita nuppuja, ja pienet poimuiset sanajalat putkahtelivat esiin Metsänymfin lähteen ympärillä.
Ylhäällä metsikössä herra Sloanen talon takana puhkesivat kielot kukkaan, keinutellen hennoissa varsissaan pikku kellosia ja levittäen mitä ihaninta tuoksua. Kaikki koulun pojat ja tytöt olivat olleet ulkona niitä poimimassa eräänä aurinkoisena iltapäivänä, ja nyt he kulkivat kotiin kuulaassa iltahämyssä, jossa kaikki äänet kuuluvat niin selvästi, kädet ja korit täynnä kukkavihkoja.
Käy sääliksi ihmiset, jotka elävät sellaisessa maassa, jossa ei ole kieloja, sanoi Anna. — Diana sanoo, että heillä on ehkä jotain vielä parempaa kuin kielot, vai mitä, Marilla? Ja sitten Diana sanoo, että elleivät he tunne niitä, niin eivät he voi kaivatakaan niitä. Mutta se on minun mielestäni kaikkein surullisinta. Ajatteles Marilla — olla tietämättä, minkälaisia kielot ovat, ja kaipaamatta niitä!…
Meillä oli tänään hurjan hauskaa, Marilla! Söimme voileipiämme sammalenpeittämässä laaksossa erään vanhan kaivon luona — sellainen romanttinen paikka! Charlie Sloane sanoi, että Arty Gillis ei uskaltaisi hypätä sen yli, ja silloin Artyn tietysti oli pakko hypätä, vaikka hän kasteli toisen housunlahkeensa. Herra Phillips antoi kaikki löytämänsä kielot Prissy Andrewsille, ja minä kuulin hänen sanovan: "suloista suloiselle." Sen hän on lainannut eräästä kirjasta, sen tiedän, mutta tarvitaan kuitenkin jonkun verran mielikuvitusta käyttääkseen sitä oikeassa paikassa… Oli myöskin eräs, joka tuli tarjoamaan minulle kieloja, mutta minä sanoin: ei, kiitoksia… En voi sanoa teille tuon henkilön nimeä, sillä olen luvannut pyhästi, ettei se koskaan tule huulilleni.
Teimme kieloista seppeleitä ja kiedoimme ne hattujemme ympäri, ja kun tuli kotiin lähdön aika, niin kuljimme parittain pitkin tietä käsissämme suuret kukkavihkomme, ja laulelimme. Oi, miten hauskaa meillä oli, Marilla! Koko herra Sloanen talon väki tuli ulos meitä katsomaan, ja kaikki, jotka kohtasimme maantiellä, pysähtyivät ja katsoivat jälkeemme. Me herätimme oikein huomiota…