— No, Anna tyttömme hoiti asiansa yhtä hyvin kuin kuka muu tahansa, luulisin, sanoi Matthew ylpeänä.
— Sen hän kyllä teki, tunnusti Marilla. — Hän on lahjakas tyttö, Matthew. Ja kuinka hauskan näköinen hän oli! Vaatteet vaikuttavat sentään osaltaan nekin… Niin, minä en kylläkään ole iloinnut koko tästä touhusta, mutta ei siinä sentään ole tainnut olla mitään pahaakaan… Nuorison tarvinnee kai vähän huvitella… Niin, Annasta olen joka tapauksessa ollut tänä iltana ylpeä, vaikka en koskaan aio hiiskua hänelle sanaakaan siitä.
— Minä myöskin olin hänestä ylpeä, mutta minä sanoin sen hänelle suoraan, minä, ennenkuin hän meni huoneeseensa, sanoi Matthew. — Meidän on kai katsottava, miten järjestämme hänen elämänsä ennemmin tai myöhemmin, Marilla. Hän näyttää tarvitsevan ajan mittaan jotain enemmän kuin Avonlean koulua.
— Sitä ennätämme kyllä aikanaan tuumia, sanoi Marilla. Hän täyttää vasta kolmetoista maaliskuussa. Vaikka tänä iltana huomasin, että hän alkaa kasvaa oikein suureksi tytöksi. Rouva Lynde on tehnyt hameen tuuman verran liian pitkän — siksi tyttökin näyttää pitemmältä. Hänellä on helppo oppia, ja minä luulisin, että parasta, mitä voimme tehdä, on antaa hänen yrittää seminaariin. Mutta siitähän meidän ei vielä ole tarvis puhua vuoteen tai pariin.
— Niinkuin tahdot, mutta sen ajatteleminen ei vahingoita, arveli Matthew. — Tuollaiset suunnitelmat kypsyvät paljon paremmin, mitä enemmän niitä pohtii.
XXVI.
ANNAN AINE.
Talvi kului tasaista kulkuaan. Se oli tavattoman lauha ja niin vähäluminen, että Anna ja Diana melkein joka päivä voivat kulkea koivukäytävää pitkin kouluun. Annan syntymäpäivänä he kulkivat sitä pitkin kevein askelin, pitäen silmät ja korvat avoimina loruillessaan, sillä neiti Stacy oli sanonut, että heidän piakkoin pitäisi kirjoittaa aine "Talvella metsässä", ja sen vuoksi heidän luonnollisesti piti "koota vaikutelmia" ja tehdä havaintoja itse paikalla.
— Ajatteles, Diana, että minä täytän tänään kolmetoista, sanoi Anna, äänessä miltei kunnioittava sävy. Voin tuskin saada päähäni, että olen toisella tusinalla… Herätessäni aamulla arvelin, että kaiken pitäisi olla ikäänkuin toisin… Sinähän olet ollut kolmetoistavuotias jo kaksi kuukautta, joten lienet päässyt tuosta ensimäisestä, ihmeellisestä tunteesta… Ajatteles, kahden vuoden kuluttua minä tulen oikein täysikasvuiseksi! On ihana asia tietää, että silloin voi käyttää miten suuria sanoja tahansa ilman että ihmiset nauravat.
— Neljän vuoden kuluttua voimme laittaa tukkamme ylös, sanoi Diana. — Alice Bell on vain kuusitoistavuotias ja käy tukka ylhäällä, mutta minun mielestäni se on naurettavaa. Minä odotan, kunnes täytän seitsemäntoista.