ROMANTTINEN SEIKKAILU.
— Sinun täytyy luonnollisesti olla Elaine, Anna, sanoi Diana. — En koskaan uskaltaisi antautua virran ajelehdittavaksi veneessä.
— En minäkään, sanoi Ruby Gillis väristen. — Minun mielestäni on aika metkaa istua kaksin tai kolmisin veneessä ja antaa sen ajelehtia. Mutta maata pitkällään pohjalla ja olla olevinaan kuollut — ei koskaan saataisi minua siihen. Kuolisin todellisesti säikähdyksestä.
— Ja minä, sanoi Jane Andrews, minä kurkistelisin alituisesti ylös nähdäkseni, missä olen ja ajautuisinko liian kauas. Ja se tietysti pilaisi vaikutuksen.
— Niin, minä puolestani en pelkää, ja haluaisin äärettömän mielelläni olla Elaine, sanoi Anna. — Mutta oikeastaan Rubyn pitäisi olla se, koska hän on vaalea ja hänellä on niin pitkä ja kaunis kullankeltainen tukka. Elainestahan sanotaan, että hänellä "kultakutrit lainehtivat"…
— Sinun ihosi on aivan yhtä vaalea kuin Rubyn, jos siitä on kysymys, sanoi hyväntahtoinen Diana, ja sinun tukkasi on tullut koko joukon tummemmaksi senjälkeen kuin se leikattiin.
— Ajatteletko todella niin? sanoi Anna ja punastui ilosta. — Olen välistä arvellut sitä itse — mutta en ole koskaan uskaltanut kysyä keneltäkään muulta, niin kovin pelkäsin saavani kuulla, että olin erehtynyt. Luuletko, että sitä voisi nyt sanoa kastanjanruskeaksi, Diana?
— Kyllä toki! Minun mielestäni se on oikein kaunis, sanoi Diana ja katseli ihaillen lyhyitä, silkinhienoja kiharoita, jotka peittivät Annan pään ja joita piti kurissa ruusukkeelle solmittu musta samettinauha.
He seisoivat pienen järven rannalla, Mäntymäen alapuolella, siinä missä kapea, koivujen reunustama niemi pisti järveen. Sen nenässä oli pieni silta, joka oli rakennettu veteen kalastajien ja sorsanpyytäjien mukavuudeksi. Rubya ja Jane'a oli kutsuttu juhannukseksi Dianan luo, ja Anna oli tullut sinne leikkimään heidän kanssaan.
Tänä kesänä Anna ja Diana olivat viettäneet melkein kaikki vapaahetkensä joko järvellä tai sen rannalla. Satakielenpesä oli mennyt menojaan — herra Bell oli keväällä aivan armotta hakannut maahan tuon pienen metsikön haan toisessa päässä. Anna oli istunut kannoilla ja itkenyt.