Hän lohduttautui kuitenkin pian, ja kun kaikki kävi ympäri, kuten hän sanoi, olivat hän ja Diana suuria kolmetoistavuotiaita tyttöjä, ja olivat siis liian vanhoja sellaisiin lapsellisiin huvitteluihin kuin leikkituvat olivat. Ja oli paljon muuta hauskuutta, jota voi keksiä järven tienoilla. Oli ihastuttavaa kalastaa forelleja sillalta, ja molemmat tytöt olivat myöskin saaneet luvan soudella ympäri pienessä tasapohjaisessa ruuhessa, jota herra Barrylla oli tapana käyttää metsästäessään sorsia.
Anna oli saanut sen ajatuksen, että he muodostaisivat näytelmäksi Tennysonin kauniin ja liikuttavan runon "Elaine", jonka he edellisenä talvena olivat lukeneet koulussa. He olivat "hyväksyneet" sen ja eritelleet sen ja pirstoneet sen pieniin palasiin, kunnes oli aivan ihme, että he vielä siinä löysivät jotain järkeä, mutta kaunis "liljaneito" ja Lancelot, Guinevere kuningatar ja Arthur kuningas olivat kuitenkin saaneet elävän hahmon, ja Anna harmitteli salaa, ettei hän ollut syntynyt ritariaikana. Silloin elämällä toki oli jotain romantiikkaa tarjottavana.
Annan ehdotusta tervehdittiin ihastuksella. Tytöt olivat tehneet sen huomion, että jos ruuhi työnnettäisiin niemessä olevalta sillalta vesille, se kulkisi virran mukana sillan alitse ja ajautuisi viimein kauempana, alapuolella olevaan toiseen niemeen, joka samaten pisti pieneen järveen. He olivat usein antaneet veneen omin päin kulkea tätä tietä, ja sellainen kulkuhan olisi mitä sopivin Elaine neidolle.
— Niin, minä rupean kai sitten Elaineksi, sanoi Anna hieman vastahakoisesti, sillä vaikka hänelle olisi tuottanut suurta huvia näytellä runon päähenkilöä, sanoi hänen taiteellinen vaistonsa kuitenkin, että siihen vaadittiin eräitä puhtaasti ulkonaisia edellytyksiä, joita häneltä puuttui. — Ruby saa olla Arthur kuningas, Jane on kuningatar Guinevere, ja Diana saa olla Lancelot ritari. Sitten meidän täytyy puettaa vene ylt'yleensä sysimustalla sametilla… Sinun äitisi vanha musta huivi on erinomainen siihen tarkoitukseen, Diana.
Kun musta huivi oli hankittu, levitti Anna sen ruuheen ja laskeutui sitten pitkälleen pohjalle suljetuin silmin ja kädet ristissä rinnalla.
— Oi, hän näyttää ihan kuolleelta, kuiskasi Ruby Gillis tuskallisesti ja katsoi hiljaisia, kalpeita pikku kasvoja koivujen kisailevien varjojen alla.
— Minä melkein pelkään, tytöt… Luuletteko, että on aivan oikein näytellä tällaista? Rouva Lynde sanoo, että kaikki teatteri on pahasta…
— Ruby, sinä et saa puhua rouva Lyndestä, sanoi Anna ankarasti. —
Se turmelee vaikutuksen — siihenhän on satoja vuosia, kun rouva
Lynde syntyy. Jane, aseta huivi vähän hauskemmin! Teidän ei muuten
pidä houkutella minua puhumaan, kun olen kuollut.
Jane tiesi täydellisesti, minkälaista kaiken piti olla. Kullallakirjailtua pukua Elainen verhoksi ei heillä ollut, mutta vanha pianonpeite keltaista japanilaista taftia korvasi sitä erinomaisesti. Ei ollut saatavissa tällä hetkellä myöskään mitään valkeata liljaa, mutta pitkä, sininen kurjenmiekka, joka pantiin Annan ristittyjen käsien väliin, teki täydellisen vaikutuksen.
— Nyt hän on valmis, sanoi Jane. — Nyt suutelemme hänen puhdasta otsaansa, ja sinä Diana, sanot: "hyvästi, sisko, ainiaaksi!" ja sinä, Ruby, sanot: "hyvästi, oi sisko armas!" molemmat niin surullisesti kuin voitte. Anna, sinun täytyy hymyillä hieman. Muistathan, että Elaine makasi "hymyhuulin kalvakkain". Se on hyvä! Työntäkää nyt ruuhi vesille!