Ainoa valokohta oli, ettei Gilbert eikä kukaan, ei edes Diana, milloinkaan saisi aavistusta siitä, kuinka pahoillaan hän oli ja kuinka hän katui, että hän oli ollut niin itsepäinen ja leppymätön. Hän päätti "peittää tunteensa tutkimattomuuden verholla", ja hän onnistui siinä sikäli, ettei Gilbert, joka kukaties ei ollut aivan niin välinpitämätön kuin näytti, voinut saada lohdutusta mistään sellaisesta harhaluulosta, että Anna surisi hänen käyttäytymistään häntä kohtaan. Ainoa niukka lohdutus, minkä Gilbert sai, oli se, että Anna armottomasti tiuski Charlie Sloanelle, kun tämä teki jonkun lähentelemisyrityksen.
Muuten talvi kului tasaista menoaan, ja taloustoimien ja uuraan lukutyön lomassa oli joskus vaihteeksi joku pieni huvitilaisuus. Annan päivät soluivat kuin hohtavat helmet vuoden kaulaketjussa. Hän oli ahkera, innostunut ja onnellinen; hänellä oli läksyjä opittavana ja palkintoja voitettavana, hauskoja kirjoja luettavana, uusia lauluja harjoitettavana, hupaisia lauantai-iltapäiviä pappilassa rouva Allanin luona. Ja niin, melkein Annan huomaamatta, kevät yhtäkkiä oli Vihervaaran kynnyksen ulkopuolella, ja koko maailma puhkesi uuteen kukkaan.
Silloin opiskelun vauhti ikäänkuin vähän hiljeni… Tulevat seminaarilaiset, jotka jäivät vielä kouluun, kun toverit kiiruhtivat ulos vihannoiville poluille ja tuuheisiin metsikköihin ja tutuille istuinpaikoille järven rantaan, katsoivat kaihomielin ulos ikkunasta ja havaitsivat, että ranskan kirjoitukset ja algebran problemit olivat jonkun verran kadottaneet siitä viehätyksestä ja yllykkeestä, mikä niissä oli piillyt koleina talvikuukausina. Yksinpä Anna ja Gilbertkin veltostuivat hiukkasen. Sekä opettaja että oppilaat olivat erittäin tyytyväisiä, kun lukukausi oli lopussa ja ihana kesälupa oli heidän edessään.
— Olette tehneet lujasti työtä tänä lukuvuonna, sanoi neiti Stacy heille viimeisenä iltana, ja ansaitsette iloisen ja hauskan loma-ajan. Nauttikaa nyt niin paljon kuin voitte raittiissa ulkoilmassa ja kootkaa kelpo varasto terveyttä ja voimaa ja työhalua, josta voitte hyötyä ensi vuonna! Sillä silloin on todellakin tosi kysymyksessä, näettekös!
— Tuleeko neiti ensi lukukautena takaisin? kysyi Josie Pye.
Josie Pye ei koskaan laiminlyönyt tilaisuutta kysymysten tekemiseen, mutta tässä tapauksessa koko luokka oli hänelle kiitollinen. Ei kukaan heistä olisi uskaltanut esittää suoraan tätä kysymystä, mutta kaikki toivoivat siihen vastausta, sillä jonkun aikaa oli ollut koulussa liikkeellä levottomuutta herättäviä huhuja — huhuja, jotka tiesivät kertoa, että neiti Stacy ei tulisi takaisin, koska hänelle oli tarjottu paikka suuremmassa jatkokoulussa hänen omalla kotiseudullaan ja hän muka aikoi ottaa sen vastaan. Tulevat seminaarilaiset odottivat henkeäpidättävän äänettömyyden vallitessa hänen vastaustaan.
— Niin, luulen kyllä tulevani, sanoi neiti Stacy. — Ajattelin tovin aikaa ottaa toisen paikan, mutta olen nyt päättänyt tulla takaisin Avonlea'hin. Totta puhuakseni olen niin kiintynyt täkäläisiin oppilaihini, etten voi heitä jättää. Jään senvuoksi tänne ja luen teidän kanssanne seminaaria varten.
— Eläköön! sanoi Moody Spurgeon.
Vaativat nimet omaava poika ei vielä koskaan ollut siihen määrin joutunut tunteittensa valtoihin, ja hän punastui häpeästä joka kerta sitä ajatellessaan koko viikon ajan.
— Oi, kuinka iloinen olen, sanoi Anna loistavin silmin.