— En tosiaankaan uskonut, että hänestä sukeutuisi niin oivallinen, kun olin täällä ja näin hänet ensi kerran kolme vuotta sitten, sanoi Rakel rouva. — Voi minun päiviäni, minkälaisen kohtauksen hän pani toimeeni Kotiin tultuani sinä iltana sanoin Thomasille: "Usko minua, Thomas, sanoin, Marilla Cuthbert saa vielä katua tekoaan." — Mutta minä erehdyin, ja se oikein ilahuttaa minua Minä en Jumalan kiitos ole niitä ihmisiä, joita ei koskaan saada tunnustamaan erehtyneensä. Minä erehdyin Annan suhteen, mutta se ei ollut mikään ihme, sillä mutkikkaampaa, ällistyttävämpää häikälettä en ole puolestani koskaan sattunut tapaamaan… Mutta on merkillistä, kuinka hän on kehittynyt näinä kolmena vuotena — eikä vähiten ulkomuotoon nähden Hänestä on tullut oikein sievä tyttö, vaikkakaan en muuten juuri ole ihastunut tuohon kalpeaan, suurisilmäiseen tyyppiin… Pidän vähän runsaammasta rehevyydestä ja voimakkaammista väreistä — kuten esimerkiksi Diana Barrylla tai Ruby Gillisillä. Ruby on oikein kaunis tyttö. Mutta kuinka lieneekään — en tiedä, mistä se voi johtua — kun näen Annan heidän kanssaan yhdessä, niin vaikkei hän ole puoleksikaan niin kaunis; niin hän saattaa toiset näyttämään hieman yksinkertaisilta ja pöyhkeileviltä… Jokseenkin niinkuin nuo pitkävartiset valkeat kukat, joita hän sanoo narsisseiksi, punaisten, koreiden pionien rinnalla…
XXXI.
HILJAISTA ELÄMÄÄ.
Anna sai mielensä mukaisen kesän ja nautti siitä täysin siemauksin. Hän ja Diana miltei asuivat ulkoilmassa ja mässäsivät kaikissa niissä erinomaisissa nautinnoissa, joita Rakastavaisten polku, Metsänymfin lähde, Orvokkien laakso ja Satakielenpesä tarjosivat. Marilla antoi Annan samoilla ympäri täydellisessä vapaudessa. Spencervalen lääkäri, joka oli tullut Minnie Mayn luo sinä iltana, kun hän oli kuristustaudissa, oli kesäloman alussa eräänä iltana tavannut Annan erään potilaansa kotona, ja hän oli silloin terävästi katsonut häneen, mutistanut suutaan ja ravistanut päätään, jota paitsi hän erään toisen henkilön kautta lähetti Marillalle näin kuuluvat terveiset:
— Antakaa kasvattityttönne olla ulkona raittiissa ilmassa koko kesän älkääkä antako hänen avatakaan mitään kirjaa, ennenkuin hän saa enemmän joustavuutta liikkeisiinsä.
Tämä tervehdys tuotti Marillalle terveellisen säikähdyksen. Hän näki hengessä, että Anna auttamattomasti kuolisi lentävään keuhkotautiin, ellei sitä noudatettaisi. Siitä oli seurauksena, että Anna sai nauttia huolettomasta kesäelämästään mielin määrin. Hän harhaili metsiä ja maita, ui, souteli, poimi marjoja ja rakenteli tuulentupia sydämensä halusta, ja kun syyskuu tuli, oli hän kirkassilmäinen ja pirteä, ja hänen käynnissään oli joustavuutta, joka olisi täysin tyydyttänyt Spencervalen lääkäriä, ja mieli oli kukkuroillaan työhalua ja kunnianhimoisia suunnitelmia.
Hän oli juuri vetänyt koulukirjansa esiin ja kantanut ne alas vintin säiliöstä.
— Te rakkaat vanhat ystävät, oli oikein hauskaa nähdä teidän kunnon kasvojanne — niin, yksinpä sinunkin, geometria, sanoi hän. — Minulla on ollut ihana kesä, ja nyt olen taas valmis iloisin mielin ottamaan elämän taakan hartioilleni, kuten pastori sanoi saarnassaan viime sunnuntaina. Eikö hän Marillankin mielestä saarnaa erinomaisesti? Miksi eivät naiset voi tulla papeiksi? Kysyin sitä rouva Lyndeltä, ja hän kimmastui hirveästi ja sanoi, että meidän yhteiskunnassamme on ilman sitäkin kyllin monta hullutusta… En ymmärrä, kuinka hän voi niin sanoa. Luulisin naisten voivan olla erinomaisia pappeja. Ajatelkaas, kuinka hauskaa olisi osata oikein liikuttavasti puhua kuulijoittensa sydämiin! Kun on kysymys keräyksestä tai hyväntekeväisyysesityksestä, tai kirkko tai pakanalähetys muuten tarvitsee varoja, niin naiset ne aina saavat olla työssä. Olen varma siitä, että rouva Lynde osaisi lukea rukoukset yhtä hyvin kuin pyhäkoulun johtaja, ja saarnata hän myöskin osaisi, kun hän vain saisi hieman harjaannusta.
— Sen uskon varmasti, sanoi Marilla kuivasti. — Hän saarnaa niin
paljon kuin toivoa voi — vaikka se ei tapahdu kirkossa. Ei kellään
Avonleassa ole vakavaa vaaraa joutua hunningolle, niin kauan kuin
Rakel on olemassa ja pitää häntä silmällä.
— Marilla, sanoi Anna luottavaisuuden puuskassa. Minä kerron teille jotakin saadakseni kuulla, mitä te sanotte siitä. Olen siitä niin pahoillani — varsinkin sunnuntai-iltapäivisin, kun enemmän ajattelen sellaisia asioita… Tahdon todella olla hyvä, ja kun olen yhdessä rouva Allanin tai neiti Stacyn kanssa, niin olen siihen vielä halukkaampi ja olen valmis tekemään kaikkea, mistä parhaiten pitäisitte… Mutta melkein aina, kun olen rouva Lynden seurassa, tunnen olevani hyvin ilkeä, ja minut valtaa halu tehdä jotakin, joka oikein häntä suututtaisi… Niin, tunnen niin kauhean suurta kiusausta tehdä sellaista. Voiko Marilla selittää, mistä se johtuu? Tuleeko se siitä, että minulla pohjimmiltaan on niin huono luonne?