Pistäysin illalla tuokioksi toisia tyttöjä katsomassa. Matkalla tapasin Moody Spurgeonin, joka maleksi ympäri aivan epätoivoissaan. Hän sanoi tietävänsä, että häntä ei hyväksyttäisi historiassa, ja että hän oli syntynyt tuottamaan pettymyksiä vanhempiensa toiveille, ja että hän matkustaisi kotiin aamujunalla, ja että oli varmaan paljon helpompaa tulla suutariksi kuin papiksi. Koetin rohkaista häntä ja sanoin, että neiti Stacyn tähden hänen ei sentään pitäisi keskeyttää tutkintojaan ennen aikojaan. Joskus olen toivonut, että olisin syntynyt pojaksi, mutta nähdessäni Moody Spurgeonin olen aina iloinen siitä että olen tyttö enkä ole hänen sisarensa.
Ruby istui ja itki pakahtuakseen, kun tulin heidän asuntoonsa; hän oli juuri keksinyt hirveän virheen, minkä hän oli tehnyt aineeseensa. Kun hän oli hieman rauhoittunut, menimme me kaupungille ja söimme jäätelöä. Kuinka toivoimmekaan, että sinä olisit ollut mukanamme!
Oi, Diana, kunpa vain geometria olisi ohi! Rouva Lynde sanoisi, että aurinko nousee ja laskee aivan tavalliseen tapaansa, läpäisisin tai en. Mutta minun mielestäni olisi sentään ollut mielenkiintoista saada jonkinlainen taivaan merkki — joku enne, näetkös! — jos minut reputetaan.
Sinua hellästi rakastava Annasi."
Geometria ja kaikki muut aineet sivuutettiin kukin vuorollaan, ja Anna tuli kotiin perjantai-iltana, sangen väsyneenä, mutta koko olemus uhkuen jonkinlaista turvallista tyytyväisyyttä. Diana oli Vihervaaralla hänen saapuessaan ja he kohtasivat toisensa ikäänkuin olisivat olleet erossa vuosikausia.
— Sinä pikku kultaseni, olemmeko todella saaneet sinut takaisin jälleen! No, kuinka luulet onnistuneesi?
— Oikein hyvin, luulisin, kaikessa muussa paitsi geometriassa. Saan vatsan väänteitä, kun vain ajattelenkin sitä… Kuinka suloista on olla jälleen kotona! Vihervaara on hauskin, kaunein paikka maailmassa.
— Kuinka toisille kävi?
— Tytöt sanovat, että he tietävät saaneensa reput, mutta minun mielestäni he suoriutuivat oikein hyvin. Josie sanoo, että geometria oli niin helppoa, että kymmenvuotias lapsikin olisi siitä selviytynyt. Moody Spurgeon voivottelee kuten ennenkin, ja Charlie sanoo, että hän käänsi aivan ylösalaisin erään algebrallisen kaavan… Mutta me emme tiedä kerrassaan mitään, emmekä saa liioin tietää mitään ennenkuin kahden viikon kuluttua. Ajatteles, että täytyy elää kaksi viikkoa sellaisessa jännityksessä! Toivoisin voivani paneutua nukkumaan ja olemaan heräämättä ennenkuin Marilla seisoisi päänaluseni vieressä luettelo kädessä.
Diana tiesi, että olisi turha vaiva kysyä, kuinka Gilbert Blythe oli suoriutunut, niin että hän sanoi ainoastaan: