— Käsitän kyllä, että hän on suoriutunut hyvin, ja minä annan ensimäisenä hänelle siitä tunnustuksen. Ystäväsi ovat kaikki ylpeitä sinusta, Anna!
Anna lopetti tämän ihanan illan viettämällä pienen vakavasisältöisen jutteluhetken rouva Allanin luona pappilassa. Tultuaan omaan huoneeseensa hän laskeutui polvilleen avoimen ikkunan ääreen, josta hopeankirkas kuutamo virtasi sisään, ja kuiskasi kiitollisuutta ja kaihoa uhkuvan rukouksen, joka lähti suoraan hänen sydämensä pohjasta. Se henki kiitollisuutta menneestä ajasta ja nöyrää toivehikkuutta tulevaisuuteen nähden, ja kun hän oli vaipunut uneen valkealla päänalusellaan, olivat hänen unensa niin valoisia ja herkkiä ja kauniita, kuin konsanaan kuusitoistavuotias neito voi toivoa.
XXXIII.
SUURESSA MAAILMASSA.
— Pane kaikin mokomin yllesi valkea musliinipukusi, Anna, pyysi
Diana.
He olivat yhdessä idänpuolisessa vinttikamarissa. Ulkopuolella oli hämärä — ihana, kuulakan vihreänhohteinen hämärä tummansinisen pilvettömän taivaan alla. Suuri pyöreä kuu, jonka kalpea loisto hitaasti muuttui välkkyväksi hopeanhohteeksi, oli kummitusmetsän yllä, ja ilma oli täynnä kesän suloisia ääniä — unisten lintujen liverrystä, kujeilevan tuulenhengen kohinaa, kaukaa helähtelevää naurua ja puhetta. Mutta Annan huoneessa olivat käärekaihtimet lasketut alas ja lamppu sytytetty, sillä huoneen asukas oli paraillaan erinomaisen tärkeässä pukeutumispuuhassa.
Itäinen vinttikamari oli nyt jotain kokonaan toista kuin se oli ollut tuona iltana neljä vuotta sitten, kun pikku Anna Shirley oli värissyt luihin ja ytimiin saakka kolkossa ja epävieraanvaraisessa ympäristössä.
Samettimatto helakan punaisine ruusuineen ja kirkasväriset silkkiuutimet, jotka alussa olivat häämöttäneet Annan sisäisten silmien edessä, eivät tosin koskaan olleet saaneet kiinteätä muotoa. Mutta lattiata peitti kaunis korkkimatto, ja uutimet, jotka riippuivat korkean ikkunan edessä ja hiljalleen liehuivat tuulessa, olivat hienointa muslimia, valkealla pohjalla vihreitä ruutuja. Seiniä eivät peittäneet kullalla ja hopealla kirjaillut verhot, vaan uudet hauskat tapeetit omenankukkakuvioineen, ja niitä koristivat muutamat harvat taiteelliset taulut, jotka Anna oli saanut rouva Allanilta. Neiti Stacyn valokuva oli kunniapaikalla, ja Anna oli ottanut kunnianasiakseen pitää sen edessä aina maljakon täynnä tuoreita kukkia. Tänä iltana täytti valkea liljaterttu huoneen hienolla tuoksullaan.
Mitään "mahonkihuonekaluja" ei huoneessa ollut, mutta siellä oli valkeaksi maalattu kirjahylly täynnä kirjoja, korituoli tyynyineen, valkean muslimin verhoama pukupöytä, hauska vanha peili kullatussa kehyksessä, jonka yläosaa koristivat palleroiset amoriinit ja täyteläiset rypäletertut, ja joka ennen riippui tavallisesti vierashuoneessa, ja matala valkoinen vuode.
Anna pukeutui Valkorannan hotellissa pidettävää illanviettoa varten. Tulot joutuisivat Charlottetownin sairaalalle, ja toimeenpanijat olivat haalineet seudun kaikki mahdolliset "kyvyt" ja pyytäneet heidän suosiollista avustustaan. Ohjelmassa oli kaksinlaulua, yksinlaulua ja viulunumero; Laura Spencerin ja Anna Shirleyn piti esittää lausuntoa.