XXXV.
PITKÄ TALVI.
Annan koti-ikävä talttui pian, ja mainiona lääkkeenä olivat säännöllisesti tapahtuvat käynnit Vihervaaralla. Niin kauan kuin kaunista ilmaa kesti, matkustivat Avonlean nuoret joka perjantai-ilta uutta sivurataa pitkin Carmodyyn. Siellä oli tavallisesti Diana ja useita muita poikia ja tyttöjä heitä vastassa, ja he jatkoivat sitten yhdessä iloista kulkuaan Avonlea'hin. Annan mielestä nämä perjantai-kävelyt raikkaassa iltailmassa, Avonlean valojen vilkuttaissa toivorikkaasti etäisyydessä, olivat hänelle koko viikon kallisarvoisimmat hetket.
Gilbert Blythe kulki melkein aina Ruby Gillisin kanssa ja kantoi hänen matkalaukkuaan. Ruby oli nyt sangen kaunis nuori nainen, täysin tietoisesti ylläpitäen arvokkuuttaan "melkein" täysikasvuisena; hänellä oli niin pitkät hameet kuin hänen äitinsä salli hänen käyttää ja hän piti kaupungissa tukkaansa ylhäällä, vaikka hänen oli pantava se alas riippumaan palmikkoina, kun hän matkusti kotiin käymään. Hänellä oli suuret, kirkkaan siniset silmät ja ruusuinen iho, hän nauroi paljon, oli hilpeä ja hyväntuulinen ja nautti peittelemättä kaikesta hauskasta.
— Mutta en sittenkään olisi uskonut että hän oli sen tapainen tyttö, josta Gilbert pitäisi, kuiskasi Jane Annalle.
Anna ei sitä myöskään uskonut, mutta hän olisi mieluummin puraissut kielensä poikki kuin sanonut sen. Hän ei myöskään voinut olla ajattelematta, että olisi hyvin hauskaa omata Gilbertin tapainen ystävä, jonka kanssa saisi laskea leikkiä ja jutella ja vaihtaa ajatuksia kirjoista ja opinnoista ja elämän päämääristä. Gilbert oli kunnianhimoinen, sen hän tiesi, ja Ruby Gillis oli tuskin oikea henkilö sellaisista asioista väittelemään…
Annan tunteissa Gilbertiä kohtaan ei ollut sentimenttaalisuuden jälkeäkään. Pojat olivat hänelle, kun hän ylipäänsä heitä ajatteli, tulevia hyviä tovereita. Jos hän ja Gilbert olisivat olleet ystäviä, ei hän olisi välittänyt siitä, kuinka monta muuta ystävää Gilbertillä oli ja kenen kanssa hän seurusteli. Tyttö-ystäviä hänellä oli monta, mutta hänellä oli vaistomainen tunne siitä, että myöskin miesystävyydellä voisi olla tehtävänsä täytettävänä, kun oli kysymyksessä selvittää hyvän ja "reilun" toveruuden käsitteitä ja yleensä laajentaa näköpiiriä. Jos Gilbert vain jonkun ainoan kerran olisi saattanut häntä kotiin junalta, yli kahisevien ketojen ja sammaleisia polkuja pitkin, olisivat he voineet syventyä sekä iloiseen että vakavaan keskusteluun siitä uudesta maailmasta joka nyt oli heille avautunut, sekä toiveistaan ja pyrinnöistään, jotka siihen liittyivät.
Ruby Gillis uskoi myöskin Jane Andrews'ille, ettei hän ymmärtänyt puoliakaan siitä mitä Gilbert Blythe sanoi — hän puhui aivan kuin Anna Shirley, kun hänellä oli "puuskansa", ja Ruby puolestaan ei käsittänyt, miksi kuljettaisiin märehtien kirjoista ja luvuista silloinkin, kun oltiin koulusta vapaita…
Seminaarissa Anna vähitellen kokosi ympärilleen pienen ystäväpiirin, ajattelevia tyttöjä, joilla oli mielikuvitusta ja kunnianhimoa aivan kuin hänellä itselläänkin. Stella Maynardin ja Priscilla Grantin kanssa hän pian pääsi tuttavalliselle kannalle, jolloin hän havaitsi, että viimemainittu nuori nainen kalpeine, sielukkaine kasvoineen pursusi vallattomuutta ja kujeiluhalua, kun taas mustasilmäinen, rusoposkinen Stella kulki mieli täynnä kaihoja ja tuulentupia, yhtä hauraita ja kimmeltäviä kuin hänen omansakin.
Joululoman jälkeen luopuivat Avonlealaisoppilaat säännöllisistä perjantaikäynneistään kotona ja alkoivat lukea päntätä täydellä todella. Lahjakkuus ja uutteruus olivat ennättäneet tehdä tehtävänsä, ja eri luokilla tiedettiin likipitäen "mistä kukin kävi". Myöskin eräät muut tosiasiat olivat yleisesti tunnustettuja. Niiden luku, jotka kilpailivat kultamitalista, oli itse asiassa kutistunut kolmeen, Gilbert Blytheen, Anna Shirley'hin ja Lewis Wilsoniin. Mitä stipendiin tulee, luultiin kuuden oppilaan voivan tulla kysymykseen siihen nähden. Päivänselvänä asiana pidettiin, että matematiikan pronssimitalin saisi muuan etäiseltä maaseudulta oleva tukeva ja iloluontoinen pieni poika, jolla oli kupera otsa ja paikkainen nuttu.