XXXVIII.

TIEN MUTKASSA.

Marilla meni kaupunkiin seuraavana päivänä ja palasi illalla. Anna oli saattanut Dianaa Mäntymäelle, ja kotiin palatessaan hän tapasi Marillan istumassa keittiöpöydän ääressä pää käsiin nojautuneena. Koko hänen asentonsa todisti alakuloisuutta, joka vihloi Annan sydäntä. Koskaan hän ei ollut nähnyt Marillan istuvan noin velttona ja kokoon lyyhistyneenä.

— Oletko hyvin väsynyt, Marilla?

— Olen — en — en tiedä… sanoi Marilla kaiuttomasti ja katsahti ylös. — Olen kai väsynytkin, luulisin, mutta en ole tullut sitä ajatelleeksi… Ei se ole sitä.

— Tapasitko silmälääkärin? Mitä hän sanoi? kysyi Anna huolissaan.

— Tapasin kyllä hänet. Hän tutki silmäni. Hän sanoi, että jos kokonaan luovun lukemisesta ja ompelemisesta ja kaikesta muusta työstä, joka rasittaa silmiä, ja jos varon itkemästä, ja jos käytän niitä silmälaseja, jotka hän on määrännyt minulle, niin hän luulee, etteivät silmäni huonone, ja että pääsen vaikeasta päänsärystäni. Mutta ellen tee kaikkea tuota, niin tulen umpisokeaksi puolessa vuodessa. Sokeaksi! Anna, ajattelehan, mitä se merkitsee!

Anna päästi rajun huudahduksen ja istui sitten hiljaa minutin ajan.
Tuntui kuin hän ei voisi puhua. Viimein hän sanoi epävarmalla äänellä:

— Marilla, älä vaivaa itseäsi tuolla ajatuksella! Hänhän on antanut sinulle toivoa. Jos olet varovainen ja huolehdit itsestäsi, niin et kadota näköäsi, ja jos hänen silmälasinsa parantavat sinun vaikeaa päänsärkyäsi, niin on sillä paljon voitettu.

— En suuriakaan perusta tuohon toivoon, sanoi Marilla katkerasti. — Mitä varten minä elän, jos en voi lukea enkä ommella enkä tehdä mitään sellaista? Voisin yhtä hyvin olla sokea — tai kuollut Ja mitä itkemiseen tulee, niin en voi olla sitä tekemättä, kun istun ja tunnen itseni yksinäiseksi. Mutta eihän hyödytä puhua mitään siitä… Jos voit hankkia minulle kupin teetä, niin olen kiitollinen. Minä tuskin enää pysyn koossa… Älä nyt puhu tästä mitään kenellekään ihmiselle vielä pitkään aikaan. En voi sietää sitä, että ihmiset tulevat tänne ja kyselevät ja päivittelevät ja säälivät…