Hän harppasi pienen peilin luo ja katseli kuvaansa. Hänen omat laihat, kesakkoiset kasvonsa ja vakavat harmaat silmänsä katsoivat sieltä takaisin häneen.
— Sinä olet vain Vihervaaran Anna, sanoi hän vakavasti, ja sinut minä näen, juuri sellaisena kuin nyt olet, niin usein kuin koetan kuvitella, että olen lady Cordelia. Mutta on miljonan kertaa hauskempaa olla Vihervaaran Anna kuin Ei-minkään Anna — vai mitä arvelet?
Hän kumartui eteenpäin, suuteli lempeästi kuvaansa kuvastimessa ja meni avoimen ikkunan ääreen.
— Hyvää iltaa, rakkahin Lumikuningatar! Ja hyvää iltaa, rakkaat koivut alhaalla notkossa! Ja hyvää iltaa, sinä kelpo tupa ylhäällä mäellä! Saa nähdä, tokko Dianasta tulee paras ystäväni? Toivon sitä ja tulen pitämään hänestä niin paljon. Mutta en silti koskaan unohda Katie Mauricea ja Violettaa. He loukkaantuisivat kovin, jos tekisin niin, ja minä en tahdo loukata kenenkään tunteita, olipa sitten kysymyksessä vaikka vain pieni lasioven tyttö tai pieni kaikutyttö. Ajattelen heitä hiukkasen joka ainoa päivä ja lähetän heille lentosuutelon.
Anna lähetti sormenpäillään pari lentosuuteloa kirsikankukkien ohi, nojasi leukaansa käsiin ja vajosi miellyttäviin unelmiin silmät auki.
IX.
ROUVA LYNDE KAUHISTUU.
Anna oli viettänyt kaksi viikkoa Vihervaaralla, ennenkuin rouva Lynde ilmestyi ottaakseen hänet tarkastelunsa alaiseksi. Täytyy kuitenkin oikeudenmukaisuuden nimessä mainita, että vika ei ollut Rakel-rouvan.
Vaikea ja vuodenaikaan nähden selittämätön influensakohtaus oli pakottanut tuon kelpo naisen pysyttelemään neljän seinän sisällä aina hänen viimeisestä Vihervaaralla käynnistään saakka. Rakel rouva oli perin harvoin sairaana ja tunsi jyrkkää halveksumista ihmisiä kohtaan, jotka olivat sairaita, mutta influensa, täytyi hänen myöntää, ei ollut minkään muun taudin kaltainen maailmassa ja se voitiin selittää vain Herramme erityiseksi rangaistukseksi. Niin pian kuin hänen lääkärinsä salli hänen pistää nenänsä ulos ovesta, kiiruhti hän kuitenkin Vihervaaralle, pakahtumaisillaan uteliaisuudesta nähdä Matthew'n ja Marillan uutta lastenkodin lasta, jota koskevia arvailuja ja juttuja oli jo koko joukko liikkeellä Avonleassa.
Anna oli parhaansa mukaan käyttänyt jokaisen hetken näistä neljästätoista päivästä. Hän tunsi jo seudun jokaisen puun ja pensaan. Hän oli tehnyt sen keksinnön, että polku lähti keittiökasvitarhasta ja jatkui tuuhealehväisiin lehtoihin, ja hän oli tutkinut koko sen kiemurtelevan kulun pitkin puron reunaa ja portaan yli, hongikkojen ja yhteenpunoutuneitten metsäkirsikkapuunoksien muodostamien holvikatosten läpi, yli pyöreitten mätästen, joita sanajalat peittivät, Vaahteroiden ja saarnien keinuvien kruunujen alitse.