— Anna Shirley, sanoi Marilla juhlallisesti, juuri nyt löysin rintaneulani, joka oli kiinni mustassa pitsihuivissani. Nyt haluan tietää, mitä tarkoitit tuolia kauniilla jutuilla, jonka minulle syötit aamulla?
— Ah, tehän sanoitte, että saisin istua täällä, kunnes tunnustaisin, sanoi Anna väsyneesti. — Silloin ajattelin, että tunnustaisin jotain, jotta saisin olla mukana huviretkellä. Ja yöllä vuoteessa sepitin tunnustuksen ja tein sen niin hyvin kuin taisin. Luin sen moneen kertaan, etten unohtaisi sitä. Mutta te ette antanut minun kuitenkaan päästä huviretkelle, niin että koko vaivasta ei ollut mitään hyötyä.
Marillan täytyi vasten tahtoaan nauraa. Mutta omassatunnossaan hän tunsi pistoksen.
— Anna, sinä olet verraton!… Mutta minä olin väärässä, sen ymmärrän nyt. Tyttöseni — minun ei olisi pitänyt epäillä sanojasi, kun en koskaan ollut saanut sinua kiinni valheesta… Luonnollisesti ei ollut sinun puoleltasi oikein tehty sepittää juttu rikoksesta, jota et lainkaan ollut tehnyt, mutta… Hm!… Niin, Anna, jos annat minulle anteeksi, niin suon minä anteeksi sinulle, ja niin olemme taas yhtä hyviä ystäviä. Laita nyt itsesi kuntoon huviretkelle!
Anna lensi ylös kuin raketti.
— Oi, Marilla, eikö ole jo liian myöhäistä?
— Ei toki, kello on vasta kaksi. He ovat nipinnapin ehtineet kokoontua, ja kuluu vielä tunti, ennenkuin he juovat teetä. Pese kasvosi ja siisti tukkasi ja pue yllesi pumpulipukusi. Minä laitan eväskorisi kuntoon. Täällä on sekä sokerikakkua että kermahyytelöä ja vohveleja… Ja Jerry saa hakea tamman ja kyyditä sinut hakaan, jossa teidän huviretkenne piti olla.
— Oi, Marilla, huudahti Anna ja syöksyi päistikkaa pesuvatiin. Muutaman sekunnin kuluttua: — Viisi minuuttia sitten olin — m-m-m, kas nyt sain saippuata silmiini, uh — olin niin suunnattoman onneton, että toivoin, etten koskaan olisi syntynyt, ja nyt en haluaisi vaihtaa enkelin kanssa.
Sinä iltana palasi lopenuupunut, mutta sanomattoman onnellinen Anna
Vihervaaralle.
— Oi, Marilla, saatte uskoa, että olemme pelmunneet!