Pelmuta on uusi sana, jonka opin tänään — kuulin Alice Bellin käyttävän sitä. Eikö se ilmaise äärettömän paljon? Kaikki tyyni oli ihastuttavaa. Tee maistui niin ihanalta vihreässä metsässä kaikkine mainioine leivoksineen, joita tarjosimme toisillemme eväslaukuistamme, ja sitten herra Andrews antoi meidän mennä soutelemaan Tummassa, päilyvässä aallokossa — kuusi kappaletta kerralla. Ja Jane Andrews oli vähällä keikahtaa järveen. Hän kumartui poimimaan lumpeenkukkia, ja ellei hänen isänsä olisi juuri viime hetkessä saanut kiinni hänen vyöstään, niin olisi hän varmasti keikahtanut veteen ja ehkä hukkunut, kunpa se olisin ollut minä! Mikä seikkailu kerrottavaksi jälestäpäin! Olla melkein hukkumaisillaan! Ja jäätelöä me saimme. Niin, kas jäätelö — sitä en voi millään sanoilla kuvata… Se aivan suli suussa…
Samana iltana Marilla kertoi koko jutun Matthew'lle istuessaan parsimakorinsa ääressä ja parsiessaan sukkia.
— Olen täysin halukas myöntämään, että tein erehdyksen, lopetti hän aivan vilpittömästi. — Mutta otan tämän opikseni. Minun täytyy kuitenkin kaikitenkin nauraa Annan "tunnustukselle", vaikkei minun kai pitäisi… Sehän oli myöskin valhe, mutta omalaatuisensa valhe, ja kuinka lieneekään, saan kai minä ottaa vastuun siitä niskoilleni. Niin, tyttöhäiläkkää on totta tosiaan välistä oikein vaikea ymmärtää… Mutta luulen sentään, että siitä selvitään. Ja hän tuo vaihtelua taloon — se ainakin on varmaa.
XV.
MYRSKY VESILASISSA.
— Oi, mikä ihana ilma! sanoi Anna, nosti nenänsä ilmaan ja hengitti täysin siemauksin.
— Eikö ole ihanaa elää tällaisena päivänä, vai mitä? Minun käy sääliksi ne, jotka eivät ole vielä syntyneet eivätkä saa nauttia siitä. Kyllähän he voivat nauttia muista ihanista päivistä, mutta juuri tätä heillä ei ole… Ja ajatteles vielä, miten hauskaa on, että meillä on niin kaunis koulutie!
— Niin, tätä on paljon hupaisempi kulkea kuin suurta maantietä, joka on niin pölyinen ja kuuma, sanoi käytännöllisillä avuilla varustettu Diana, joka paraillaan tirkisteli eväslaukkuunsa ja itsekseen teki laskelmia. Jos nuo kolme herkullista ja mehevää viinimarjatorttua, jotka siellä olivat, jaettaisiin kymmenelle tytölle, kuinka monta palasta saisi silloin kukin tyttö?
Avonlean pienet koulutytöt panivat aina "yhteen" tuomansa aamiaiset, ja jos joku olisi rohjennut yksinään tai vain yhdessä parhaan ystävänsä kanssa nauttia kolme viinimarjatorttua, olisi hän ainaiseksi saanut sen maineen, että hän oli "kauhean saita". Mutta ah — kolme pientä torttua kymmenelle tytölle — sehän olisi vain suupala kullekin…
Tie, jota Anna ja Diana kulkivat kouluun, oli todellakin kaunis. Ei edes mielikuvituksessaan Anna voinut luoda mitään kauniimpaa, ja silloin voi käsittää!… Isoa maantietä kulkeminen olisi ollut ylen epäromanttista, mutta käydä pitkin Rakastavaisten polkua ja ohi "Kuiski, kuiski paju!"'n tai Orvokkien laakson tai Koivukäytävän oli kai romanttista jos mikään.