— On myöskin hirveän suuri ero siinä, sanotaanko varikseksi tai
saako kuulla, että "tuli on irti", sanoi Anna arvokkaasti. — Gilbert
Blythe on loukannut tunteitani äärimmäisen kiusallisella tavalla,
Diana.

On mahdollista, että myrsky olisi voinut asettua ilman enempiä kuohahteluja, ellei mitään muuta olisi tapahtunut. Mutta onnettomuus tulee harvoin yksin.

Avonlean koululapset viettivät usein päivällisloman poimimalla pihkaa herra Bellin kuusikosta, joka oli ylhäällä mäenrinteellä suuren laidunmaan toisella puolen. Sieltä he voivat pitää silmällä Eben Wrightin taloa, jossa opettaja asui täysihoidossa. Heti kun he näkivät herra Phillipsin astuvan sieltä ulos, pinkasivat he minkä kintuista pääsivät koulutaloa kohti, mutta kun välimatka sinne oli noin kolme kertaa pitempi kuin herra Wrightin talosta tuleva polku, tulivat he, säännöllisesti hengästyneinä ja läähättäen, noin kymmenen minuttia liian myöhään.

Seuraavana päivänä herra Phillips sai tuon hänet silloin tällöin valtaavan "puuskansa", jolloin hän tahtoi kitkeä pois vanhoja pahoja tapoja. Hän julisti ennen päivälliselle lähtöänsä, että hän odotti palatessaan tapaavansa kaikki oppilaat istumassa paikoillaan kuin kynttilät. Se, joka tulisi liian myöhään, saisi kärsiä rangaistuksen.

Kaikki pojat ja muutamat tytöt menivät kuten tavallisesti Herra Bellin kuusikkoon vakaasti aikoen jäädä sinne vain niin kauaksi, että he ehtisivät koota kylliksi pihkaa saadakseen "purun". Mutta oli ihanaa kuusten alla, ja pitkät keltaiset pihkasuikaleet loistivat puunrungoilla niin lumoavina kuin kaunein meripihka — he valikoivat ja kaivoivat irti ja pureskelivat ja samoilivat sinne tänne. Ja ensimäinen seikka, joka palautti heidät tietoisuuteen ajan kulusta, oli Jimmy Gloverin kimakka huuto; tämä oli kavunnut istumaan erään kunnianarvoisan vanhan kuusen latvaan.

— Opettaja tulee!

Tytöt, jotka olivat alhaalla tasaisella maalla, syöksyivät ensiksi tielle ja onnistuivat ennättämään kouluhuoneeseen viime sekunnilla. Pojat, joiden piti ehättää suorimaan itsensä alas puista, myöhästyivät, ja kaikista viimeksi tuli Anna — Anna, joka ei ensinkään ollut välittänyt poimia pihkaa, vaan oli aivan onnellisena vaeltanut yksinään kuusikon äärimmäiseen kolkkaan, jossa sanajalat ulottuivat hänen vyötäisiinsä, hiljalleen hyräillen itsekseen, sinikelloseppele hiuksilla, ikäänkuin hän olisi tämän yksinäisen, varjoisan paikan hengetär. Mutta Anna voi juosta kuin villipeto, ja nyt hän käytti pitkiä sääriään niin erinomaisella menestyksellä, että hän saavutti pojat ovella ja tuli kouluhuoneeseen yhdessä heidän kanssaan, juuri kun herra Phillips oli ripustamassa hattuaan naulaan.

Herra Phillipsin kiihkeä intoilu saada aikaan hyödyllisiä uudistuksia oli kärsinyt tappion, ja häntä ei todellakaan haluttanut vaivautua rankaisemaan tusinaa oppilasta. Mutta hänenhän täytyi toki jollain tavoin pitää kiinni sanoistaan, jotka tässä tapauksessa olivat sisältäneet uhkauksen. Hän katseli ympärilleen löytääkseen syntipukin ja tapasi heti sellaisen Annassa, joka oli vaipunut paikalleen, hengästyneenä ja huohottaen ja unohtunut sinikelloseppele riippuen toiselle korvalle, joka hänet ankarien silmien edessä saattoi näyttämään tavattoman pörröiseltä ja ryppyiseltä.

— Anna Shirley, koska näytät olevan niin ihastunut poikien seuraan, niin saat noudattaa haluasi koulutuntien loppuun, sanoi opettaja pisteliäästi.

— Ota kukat hiuksistasi ja mene istumaan Gilbert Blythen rinnalle!