Miksi otat kotiin kaiken tuon, Anna? ihmetteli Diana, heti kun he olivat tulleet maantielle. Hän ei ollut tohtinut ennen tehdä kysymystä.
— En tule enää takaisin kouluun, sanoi Anna.
Diana oli vähällä tukehtua hämmästyksestä ja tuijotti Annaan nähdäkseen, tarkoittiko hän todellakin, mitä hän sanoi.
— Antaako Marilla sinun jäädä kotiin? kysyi hän.
— Hänen on antaminen, sanoi Anna. — En koskaan mene kouluun — tuon miehen luo.
— Oi, Anna! — Diana oli itkuun purskahtamaisillaan. — Sinä olet sentään oikein ilkeä! Mihin minä ryhdyn? Nyt panee herra Phillips minut istumaan Gertie Pye'n viereen, senkin apinan — tiedän hänen tekevän niin, sillä Gertie Pye istuu yksin. Tule takaisin, pyydän sinua, kiltti, kulta Anna!
— Tekisin melkein mitä tahansa maailmassa sinun tähtesi, Diana, sanoi Anna surullisesti. — Antaisin silpoa itseni jäsen jäseneltä, jos voisin sinulle sillä tehdä palveluksen. Mutta tätä en voi tehdä, sitä älä minulta pyydä. Sinä vain kiihdytät mieltäni.
— Mutta ajattele kaikkea sitä hauskaa, minkä menetät, valitti Diana. — Rakennamme sellaisen hirvittävän hauskan uuden talon puron rannalle, ja ensi viikolla heitämme palloa. Et ole koskaan ollut mukana leikkimässä pallosilla, Anna — se on niin kamalan jännittävää! Ja me saamme oppia uuden laulun, Jone Andrews harjoittelee sitä jo paraillaan. Ja Alice Andrews on luvannut lainata meille uuden hauskan kirjan ääneen luettavaksi, kun istumme ulkona luonnon helmassa — sinähän olet niin ihastunut ääneenlukemiseen, Anna.
Mutta mikään ei voinut taivuttaa Annaa. Hänen päätöksensä oli tehty. Hän ei tahtonut palata kouluun eikä herra Phillipsin luo, ja sen hän sanoi Marillalle kotiin tultuaan.
— Tyhmyyksiä, sanoi Marilla.