— Onko sinusta idioottimaista antaa rukkaset ihmiselle, jota ei rakasta? virkkoi Anna suuttuneena.
— Sinä et tiedä mitä rakkaus onkaan, pikku ystäväni. Sinun suunnattoman vilkas mielikuvituksesi on luonut semmoista, mitä sinä uskot rakkaudeksi, ja sitten sinä odotat tapaavasi jotain vastaavaa todellisuudessa. Kuule, nämä sanat ovat ensimmäiset järkevät sanat, mitkä olen eläessäni sanonut! Kuinkahan tulinkaan sen tehneeksi! Toivon, ettei herrasväellä nyt ole mitään huomauttamista minun ajatuksenjuoksuni selvyydestä.
— Hyvä, kulta Phil, pyysi Anna, mene tiehesi ja anna minun olla vähän aikaa yksin. Minun maailmani on luhistunut sirpaleiksi. Minun täytyy koettaa saada se rakennetuksi uudelleen.
— Ilman mitään Gilbertiä? sanoi Phil ja nousi lähteäkseen.
Maailma ilman Gilbertiä? Annan ajatukset takertuivat
siihen, ja hänen mielensä oli synkkä. Se tulisi olemaan autio ja ikävä paikka. Niin, hän ei voinut sille mitään — se oli yksinomaan Gilbertin syytä. Hän oli turmellut heidän hauskan suhteensa, toveri- ja lapsuudenystäväsuhteensa. Gilbert sai syyttää itseään, ja mitä Annaan itseensä tuli, täytyi hänen oppia elämään sitä vailla.
XXI.
VANHA LAPSUUDENKOTI.
Ne kaksi viikkoa, jotka Anna vietti Bolingbrokessa, kuluivat hyvin hauskasti ja kodikkaasti, ja kuitenkin hän tunsi jäytäviä tunnonvaivoja joka kerran kun Gilbert puikahti hänen ajatuksiinsa. Hänellä ei ollut kuitenkaan paljoa aikaa ajatella Gilbertiä. Kaunis, vanha koti, jossa Gordonin suku oli hallinnut monen miespolven ajat, oli iloisen ja viihtyisän seuraelämän keskipisteenä, ja Philin hyvät ystävät, kuuluivatpa he kumpaan sukupuoleen tahansa, olivat aina sinne tervetulleet. Ajelumatkat, veneretket, tanssiaiset ja ulkoilmajuhlat seurasivat toisiaan katkeamattomana virtana, ja Philin oli mahdotonta viihtyä, ellei hän aina ollut "menossa". Alec ja Alonzo liehittelivät häntä sellaisella touhulla, että Anna alkoi epäillä, ennättivätkö he tehdä hyödyllisempääkin työtä kuin seisoa varpaisillaan Philin edessä. He olivat kumpikin kunnollisia ja siivoja nuoria miehiä, mutta Annakaan ei voinut ratkaista, kummalleko oli annettava etusija.
— Minä luotin niin siihen, että sinä antaisit minulle hyvän neuvon, jotta vihdoinkin voisin päättää, kumpiko minun on otettava, sanoi Phil hieman nuhtelevasti.