— Jonas pitää sinusta enemmän siksi, että sinulla on suuret ruskeat silmät ja veitikkamainen hymy kuin kaikkien niiden monimutkaisten aivolokeroiden vuoksi, joita sinulla saattaa olla kiharoittesi alla, virkkoi Anna.
— Kun minä olin nuori tyttö, ei pidetty sopivana, että hyvinkasvatetulla naisella on vihiäkään matematiikasta, sanoi Jamesina-täti. — Mutta ajat muuttuvat, ja me ajan mukana. En osaa sanoa parempaanko päin. Osaatko keittää ruokaa, Phil?
— En, hyvä täti. Kerran olen sekoittanut kakkutaikinan — mutta se ei noussut ollenkaan, ja siitä tuli pannukakku. Kyllä kai täti tietää, millaista tarkoitan — moni muu on leiponut samanlaisia. Mutta sano, pikku herttainen muori-kulta, etkö usko, että minä samalla kirkkaasti säteilevällä älylläni, jonka avulla saavutan matematiikan stipendin, myös voin päästä selville herkkujen salaisuuksista, jos minä nyt jonkun ajan kuluttua vakavasti päätän ruveta oppimaan ruuan valmistusta?
— Jumala tietää — emmehän me voi heittäytyä toivottomuuteen, arveli Jamesina-täti varovaisesti. — Minulla ei ole erikoisen hyvä käsitys nykyajan naisen kasvatuksesta. Minun tyttäreni on suorittanut kandidaattitutkinnon. Hän osaa myös valmistaa ruokaa. Mutta sen minä opetin hänelle ennenkuin hän sai ryhtyä kuiviin tieteisiin yliopistossa.
Maaliskuun puolivälissä saapui kirje vanhemmalta neiti Spoffordilta, missä tämä ilmoitti, että hän veljentyttärensä kanssa oli päättänyt viipyä Euroopassa vielä vuoden. "Käy siis päinsä jäädä Karoliinan majaan vielä vuodeksi", sanottiin kirjeessä. "Maria ja minä aiomme nyt ryhtyä Egyptiin. Tahtoisin ainakin nähdä sfinksin ennenkuin kuolen."
— On aika hullunkurista ajatella heitä "ryhtymässä Egyptiin", nauroi Stella. — He aikovat varmasti istua sfinksin edessä omilla telttatuoleillaan ja kutoa sukkaa katsellessaan sitä.
— Minä olen hyvin iloinen, kun me saamme jäädä Majaan vielä vuodeksi, virkkoi Stella. Minulla on ollut oikein pelko ja vavistus siitä, että he tulevat pian takaisin. Silloin meidän herttainen pikku kotimme hajaantuisi kaikkiin ilmansuuntiin — ja meidät, linnunpoikaparat, heitettäisiin höyhenettöminä pesästä jälleen täysihoitolarouvien armottomaan ilmapiiriin.
— Nyt minä lähden ulos vetämään nenääni raitista puiston ilmaa, virkkoi Phil heittäen logaritmitaulun menemään. — Uskon olevani vielä kahdeksankymmenvuotisena iloinen siitä, että menin kävelemään puistoon juuri tänä iltana.
— Sinä puhut arvoituksin, sanoi Anna.
— Tule mukaan, kenties saat kuulla jotain, kullanmuru.