Vuosikausia oli tämä päivä kangastanut Annan mielessä houkuttelevin hohtein, mutta kun se nyt koitti, jättikin se jälkeensä vain yhden pysyvän muiston. Tuona muistona ei tullut olemaan jännittävä hetki, jolloin komea korkeakoulun rehtori täydessä virkapuvussaan ojensi hänelle baretin ja diplomin ja kiitti häntä siitä, että hän oli tuottanut Redmondille kunniaa. Ei myöskään kielojen aiheuttama ilon välähdys Gilbertin silmissä, eikä Royn ihmettelevä ja alakuloinen katse hänen kulkiessaan Annan ohi korokkeella. Ei myöskään Aline Gardnerin armolliset onnittelut tai Dorothyn lämpimät ihastuksen purkaukset. Ei, muistoksi jäi omituinen, selittämätön sydämen kirvely, joka turmeli Annalta kauan odotetun päivän ja jätti jälkeensä kalvavan katkeruudentunteen.
Juhlallisen päivän loppunumerona tulivat olemaan tanssiaiset. Pukeutuessaan tanssiaistilaisuuteen Anna työnsi syrjään helminauhan, jota hän tavallisesti oli käyttänyt, ja otti matka-arkustaan pienen kotelon, joka oli ilmestynyt Vihervaaraan viimeistä edellisenä jouluaattona. Siinä oli hienonhienot kultavitjat, joissa riippui koristuksena pieni vaaleanpunainen, emaljoitu sydän. Korttiin, joka sitä seurasi oli kirjoitettu "Hyvää joulua toivoo vanha toverisi Gilbert". Anna oli nauranut muistolle, jonka emaljisydän hänessä herätti; se liittyi kouluajan onnettomaan päivään, jolloin Gilbert oli huutanut hänestä ja hänen punaisesta tukastaan "tuli on irti"! ja sitten turhaan anteeksiantoa tavoitellessaan lahjoittanut vaaleanpunaisen sokerisydämen, tehden siinä kuitenkin turhaa työtä. Anna oli kirjoittanut sievän kiitoskirjeen Gilbertille. Mutta pientä koristetta hän ei ollut vielä milloinkaan käyttänyt. Hän ripusti sen nyt valkeaan kaulaansa uneksuvasti hymyillen.
Hän lähti Philin seurassa korkeakouluun. Anna kulki vaiteliaana, Phil jutteli yhtä ja toista ja sanoi äkkiä:
— Joku kertoi tänään, että Gilbertin kihlaus Helena Stuartin kanssa julkaistaan heti päättäjäisten jälkeen. Oletko kuullut mitään siitä?
— En, vastasi Anna.
— Minä luulen, että se on totta, virkkoi Phil kevyesti.
Anna ei puhunut. Hän tunsi poskiensa polttavan pimeässä. Äkkiä hän pisti kätensä takinkauluksensa sisäpuolelle ja tarttui kultavitjoihin. Hän nykäisi voimakkaasti — ja vitjat katkesivat. Anna pisti särkyneen koristeen laukkuunsa. Hänen kätensä vapisivat ja silmiä kirveli.
Mutta hän oli iloisessa juhlapukuisessa parvessa iloisin kaikista, ja tuntematta kaipauksen pistostakaan sanoi hän Gilbertille, että hänen tanssiohjelmansa oli täyteen merkitty, kun Gilbert tuli pyytämään häntä tanssimaan. Ja kun hän myöhemmin istui tyttöjen kanssa punaisena hehkuvan hiilloksen ääressä Karoliinan majassa ja lämmitteli paljaita käsivarsiaan, joita oli kävelyllä kylmähkössä kevätilmassa hiukan paleltanut, ei kukaan jutellut vilkkaammin kuin hän kuluneen vuorokauden tapahtumista.
— Moody Spurgeon MacPherson oli täällä eilen illalla teidän lähdettyänne, sanoi Jamesina-täti, joka oli valvonut istuakseen uunivalkean hoitajana — Hän ei tietänyt, että oli tanssiaiset. Sen pojan pitäisi nukkua kuminauha päänsä ympärillä, jotta korvat jonkun verran pysyisivät oikealla paikallaan. Kehoitin kerran nuoruudessani erästä nuorta herraa, joka vähän hääräili minun ympärilläni, tekemään niin ulkoneville korvilleen, ja ne tulivatkin paljon paremmiksi. Mutta minulle hän ei antanut milloinkaan anteeksi, vaikka oli saanut oikein hyvän neuvon.
— Moody Spurgeon on hyvin vakavamielinen nuori mies, haukotteli Stella. — Hänen ajatuksensa askartelevat paljon tärkeämmissä asioissa kuin korvissa. Hän aikoo lukea papiksi,'kuten täti tietää.