— Mitä sinä teet Noidalle? kysyi Phil, kun mainittu etuoikeutetussa asemassa oleva kotieläin tassutteli huoneeseen.
— Minä otan sen mukaani kotiin Josefin ja Saara-kissan kanssa, julisti Jamesina-täti, joka seurasi Noidan kintereillä. — Olisi kaikkea muuta kuin kaunis teko erottaa kissat toisistaan, kun ne kerran ovat oppineet viihtymään yhdessä. Sitä oppia eivät ihmiset eivätkä eläimet kovinkaan hevillä saavuta.
— Minusta on ikävä, että täytyy erota Noidasta, virkkoi Anna sivellen hellästi kissaansa, — mutta olisi hyödytöntä ottaa se mukaan Vihervaaraan. Marilla ei ole koskaan voinut sietää kissoja, ja Davy kiusaisi sen hengiltä. Muuten en usko viipyväni kotona kovinkaan kauan. Minulle on tarjottu johtajattaren tointa Summersiden korkeammassa yleisessä oppilaitoksessa.
— Otatko sen vastaan? tiedusteli Phil.
— Minä — minä en ole vielä päättänyt, virkkoi Anna punastuen.
Phil nyökkäsi ymmärtävästi. Anna ei luonnollisesti voinut ryhtyä mihinkään määrättyihin suunnitelmiin ennenkuin Roy oli ilmaissut tunteensa. Sen tämä oli pian tekevä — siitä ei ollut epäilystä. Selvää oli myöskin, että Anna vastaisi myöntävästi, kun Roy kysyisi: tahdotko tulla omakseni?
Anna itse tyytyi suhtautumaan asiaan täysin tyynen odottavasti. Hänen tunteensa olivat hyvin lämpimät Royta kohtaan. Hän oli tosin uskonut, että suuri ja syvä rakkaus tuntuisi toisenlaiselta, mutta mieli hieman väsyneenä ja lamassa epäili hän, vastaisiko mikään elämässä käsitystä, jonka mielikuvitus on edeltäkäsin luonut. Hän tunsi samanlaista pettymystä kuin lapsenakin oli tuntenut timantin suhteen — tuota samaa pettymystä, oli hän myös tuntenut nähdessään kylmän vedenkirkkaan välkkeen, kun oli odottanut näkevänsä purppuranpunaisen leimun säteilevän loiston. "En kuvitellut koskaan timanttia sellaiseksi" sanoi hän. Mutta Roy oli herttainen poika, ja he tulisivat onnellisiksi yhdessä, vaikkakin Anna tunsi elämästä katoavan jotain, jota oli sanoin mahdoton ilmaista.
Kun Roy tuli myöhemmin illalla pyytäen Annaa kävelylle puistoon, tiesivät kaikki Majassa, mitä asiaa hänellä oli, ja kaikki olivat tahi luulivat olevansa selvillä siitä, mitä Anna vastaisi.
— Anna kuuluu niihin, joilla on ollut hyvä onni elämässä, virkkoi
Jamesina-täti.
— Siltä näyttää, sanoi Stella kohauttaen olkapäitään. — Roy on kunnollinen ja hauska — epäilemättä. Mutta hänessä ei ole mitään sisäistä.