Käynti Kaikurannassa ei ollut suinkaan huonoimpia kaikista joululoman aikana tehdyistä hauskoista retkistä. Anna ja Diana kulkivat sinne vanhaa tietä pyökkimetsän läpi, eväskori mukanaan. Neiti Lavendelin häistä saakka oli Kaikuranta ollut suljettuna, mutta nyt sai jälleen vähän aikaa raikas tuuli ja auringonpaiste päästä sinne, ja uunivalkea valaisi taasen pieniä huoneita. Neiti Lavendelin ruukku kuivuneine ruusunlehtineen levitti vielä ilmaan tuoksuaan. Tuntui ehdottomasti siltä kuin neiti Lavendel itse minä hetkenä hyvänsä saattaisi sipsuttaa sisään, ruskeat silmät tapaamisen ilosta säteillen, ja että Charlotta Neljäs solmukkeiden koristamme, jäykkine palmikkoineen ja suu korvia kohti vetäytyneenä heti kurkistaa ovenraosta ja niiaa. Saattoipa melkein kuulla myös pikku Paul Irvingin tassuttelevan ympäri huoneita ja kuiskailevan "kuvitteluihmistensä" kanssa.
— Kuule, minusta tuntuu melkein vähän kolkolta tässä häärätä ja samalla houkutella esiin vanhoja muistoja, nauroi Anna. — Jos olet samaa mieltä kuin minä, niin menemme ulos kuulemaan, ovatko kaiut kotona. Tuo tänne vanha torvi. Se riippuu keittiön oven takana, kuten ennenkin.
Kaiut olivat kodissaan metsänlaidan takana, lumenpeittämän, jäätyneen joen rannalla, yhtä kirkkaina, hopeasointuisina ja moniäänisinä kuin ennenkin. Niiden mentyä levolle mäntyjen taa sulkivat tytöt jälleen Kaikurannan oven ja astuivat kotiin päin talvisen auringonlaskun tulipunakeltaista värikarkeloa seuraavassa leppoisassa, utuisessa hämärässä.
VIII.
ANNAN ENSIMMÄINEN KOSIJA.
Vanha vuosi ei häipynyt vihertävän kuulakkaaseen iltahohteeseen, vaan kohiseva ja jyrisevä lumimyrsky loi umpeen sen haudan. Oli niitä iltoja, jolloin myrskynpuuskat ulvoen kirmaavat jäätyneille vainioille ja tummiin rotkoihin, valittavat katonharjan äärellä kuin kadotetut henget ja pieksävät pyryävää lunta ikkunoihin.
— Kyllä on suloista saada puikahtaa hyvään pikku sänkyynsä ja tietää, ettei tarvitse mennä millekään asialle Kummitusmetsän kautta, virkkoi Anna Jane Andrewsille, joka oli tullut iltapäivällä häntä tervehtimään ja jota oli pyydetty jäämään yöksi. Kun he olivat jonkun aikaa oikoilleet itseään lämpöisten huopapeitteittensä alla Annan kodikkaassa päätyhuoneessa, kävikin ilmi, että Jane ajatteli aivan muuta kuin Kummitusmetsää.
— Kuulepas, Anna, aloitti hän oikein juhlallisesti, minulla on vähän kerrottavaa sinulle.
Anna oli aika lailla väsynyt edellisen illan kutsujen jälkeen, jotka oli pidetty Ruby Gilliksen kodissa. Hän olisi paljon mieluummin tahtonut nukkua rauhassa kuin kuunnella Janen salaisuuksia, joiden hän otaksui käyvän jokseenkin pitkäveteisiksi. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oli tulossa. Luultavasti Janekin oli kihloissa. Huhu tiesi kertoa, että Ruby Gillis menisi kihloihin Spencervalen uuden opettajan kanssa, johon kaikki tytöt olivat kovasti ihastuneet.
— Pian minä olen ainoa meidän vanhasta neliapilaastamme, jolla ei ole sileätä sormusta, ajatteli Anna unisena. Ääneen hän sanoi: — Anna kuulua, kultaseni!