— En kai ole sitä väittänytkään.
— Et, mutta näytit siltä. Myönnän, että ne pyörivät kielelläni. Sitäpaitsi olen saanut ihan kauhean nuhan, en voi muuta kuin honottaa ja aivastaa ja puhua dedääd… Kertokaa nyt virkistykseksi jotain hauskaa.
— Ensi torstai-iltana tulevat Alec ja Alonzo sinun luoksesi, sanoi
Anna koetteeksi.
Phil pudisti alakuloisena päätään.
— Bidä ed välitä Alecista edkä Alodzosta diid kauad kuid bidulla od duha. Mutta mikä teitä oikeastaan vaivaa? Kun tarkemmin katselen, niin minusta näyttää kuin teidän sisässänne olisi jonkinlainen bengaalivalaistus. Tehän ihan loistatte. Mitä on tapahtunut?
— Ensi talvena me asumme Karoliinan majassa, virkkoi Anna, iloinen ylpeys väreillen äänessä. — Asumme, ymmärräthän, meillä on oma talous, emme ole täysihoidossa. Me olemme sen vuokranneet, ja Stella Maynard tulee myöskin, ja hänen tätinsä hoitaa meidän kotiamme.
Phil ponnahti pystyyn, pyyhki nenänsä ja heittäytyi Annan eteen polvilleen.
— Tytöt — oi hyvät, rakkaat ihmiset — antakaa minun tulla mukaan! Minä olen hyvin kiltti. Ellei siellä ole minulle mitään oikeata huonetta, niin minä nukun öisin pienessä koirankopissa omenapuiden alla — minä olen nähnyt sen. Antakaa minun vaan tulla mukaan!
— Nouse, pikku hupakko!
— En liiku paikaltani, niin kauan kuin olen hengissä, ennenkuin lupaatte minulle, että saan olla samassa taloudessa teidän kanssanne.