Phil hyökkäsi pystyyn, suuteli ja puristi molempia suunniltaan riemusta ja lähti rallattaen tiehensä.
— Niin, kunhan kaikki menisi hyvin, sanoi Priscilla laimeasti.
— Katsotaan, että menee, vastasi Anna rohkaisevalla äänellä. — Minä luulen, että Phil tulee olemaan verrattain hauska jäsen meidän pienessä taloudessamme.
— Varmasti, Phil on mukava ja vitsikäs seura joutohetkinä. Ja kuta useampia meitä on, sitä huokeammaksi meille tulee. Mutta millaista on olla hänen kanssaan yötä päivää? Voi mennä sekä talvi että kesä, ennenkuin pääsee selville, kenen kanssa viihtyy, kenen ei.
— Mitä siihen tulee, on alkuaika meille kaikille koetusaikaa. Ja meidän on käyttäydyttävä kuin kiltit ja kunnolliset ihmiset ainakin — oltava itse häiritsemättä ja suotava jokaiselle vapaus. Phil ei ole itsekäs, vaikka onkin vähän ajattelematon, ja minä uskon, että me tulemme kaikki vetämään samaa köyttä viehättävässä majassamme.
XI.
ATOSSA-TÄDIN LUONA.
Anna palasi Avonleahin suuren stipendin säteilevä kajastus otsallaan. Ystävät ja tuttavat sanoivat hänelle, ettei hän ollut kovinkaan paljon muuttunut — äänensävy ilmaisi, että he olivat ihmeissään ja vähän pettyneitä siitä, ettei niin ollut. Avonleakaan ei ollut muuttunut. Ainakaan ei alussa siltä tuntunut.
Mutta kun Anna ensimmäisenä sunnuntaina kotiintulonsa jälkeen istui Vihervaaran kirkonpenkissä ja katseli seurakuntaa, huomasi hän useita pieniä erilaisuuksia, jotka nyt olivat kaikki yhtaikaa näkyvissä ja paljastivat hänelle, ettei aika edes Avonleassa pysynyt aivan paikallaan. Uusi sananjulistaja puhui saarnatuolista. Penkeistä olivat useammat kuin yhdet tutut kasvot poistuneet ainiaaksi. Abe-setä, mainehikas sääprofeetta, joka oli ennustanut niin monet ukkosilmat, oli jo ennustanut kaikki ennustuksensa, ja vanha Josiah Sloane, jota ei kukaan voinut arkussa makaavana enää tuntea, hänen viiksensä ja partansa kun olivat hyvin sievästi leikatut, uinuivat pienellä hautausmaalla kirkon takana. Ja Billy Andrews oli viettänyt häänsä Nettie Blewettin kanssa. He olivat juuri tänä sunnuntaina vastanaineina koekävelyllään. Kun Billy säteillen ylpeyttä ja tyytyväisyyttä ohjasi sulkain koristamaa ja silkkiin verhottua morsiantaan perheen kirkonpenkkiin, loi Anna silmänsä maahan, jotteivät ne liiaksi loistaisi. Hän palautti mieleensä joululomalla viettämänsä myrsky-yön, jolloin Jane oli kosinut Billy-veljensä puolesta. Rukkaset eivät suinkaan olleet särkeneet Billyn sydäntä. Anna olisi tahtonut tietää, olikohan Jane kosinut myös Nettieä veljensä puolesta vai oliko Billyllä ollut niin paljon rohkeutta rinnassaan, että hän uskalsi itse esittää tuon tärkeän kysymyksen. Koko Andrewsin perhe näytti hekkumoivan samassa ylpeydessä ja tyytyväisyydessä kuin Billykin, mukavassa sopessaan istuvasta lihavasta anopista ylhäältä lauluparvelta katselevaan Janeen, joka oli jättänyt opettajatartoimensa Avonlean koulussa ja aikoi syksyllä matkustaa länteen.
— Kosijoita ei ole Avonleassa joka oksalla, virkkoi rouva Rakel Lynde ivallisesti hymyillen. — Hän syyttää nyt terveyttään, joka muka on heikko, ja sanoo lännen ilmanalan paremmaksi. En ole milloinkaan kuullut hänen terveydessään olleen mitään vikaa.