— Ihan varmasti, sanoi Diana, kun hän vihdoin tajusi ehdotuksen täyden merkityksen. — Sinähän kirjoitit hirmuisen jännittäviä juttuja meidän Historiallisen kerhomme aikana.
— Hyh, minä tarkoitan tietysti toisenlaisia kertomuksia, virkkoi Anna halveksivasti hymyillen. — Minä olen tässä hiukan ruvennut tuumimaan viime aikoina, mutta minua melkein peloittaa yrittää, olisi niin kauhean ilkeätä, jos epäonnistuisin.
— Olen kuullut, että moni suuri kirjailija on kirjoittanut aluksi oikeata roskaa, rauhoitti Diana. — Mutta olen aivan varma siitä, että niin vitsikäs tyttö kuin sinä tekaiset heti jotain suurenmoista. Ja sanomalehtimiehet ehkä huomaavatkin nykyään paremmin kuin ennen tosilahjat…
— Voi sinua, pikku kullannuppua, mitä sanot… Mutta joka tapauksessa voin kertoa, että Margaret Burton, tämän vuoden tyttöjä Redmondissa, kirjoitti viime talvena kertomuksen, joka otettiin "Kanadan Naiseen". Luulen kyllä voivani kirjoittaa aivan yhtä hyvän kuin sekin on.
— Lähetätkö sitten kertomuksesi samaan lehteen?
— Voisinhan minä ensiksi yrittää johonkin suurempaan lehteen. Kaikki riippuu siitä, mitä lajia kertomukseni tulee olemaan.
— Mitä se koskee.
— Sitä en vielä tiedä. Tahtoisin käydä käsiksi tavattoman hienoon juoneen — jännittävään, mutta ei jokapäiväiseen. Hyi, minä inhoan joutavanpäiväistä kirjallisuutta. Sanomalehdentoimittaja katsoo erikoisesti sitä, että juoni on hieno — luonteenkuvausta luonnollisesti myöskin. Ainoa lopullisesti päätetty seikka on sankarittaren nimi. Hänen nimekseen tulee Semiramis Lester. Se sointuu hyvältä, eikö niin? Sinä et saa hiiskahtaakaan tästä kenellekään, kuuletko Diana? En ole uskonut tätä kenellekään muulle kuin sinulle ja setä Harrisonille. Hän ei ollut kovinkaan rohkaiseva — hän sanoi, että jo ennestäänkin on kirjoitettu aivan liiaksi paljon roskaa ja että hänellä oli ollut minusta parempi käsitys, kun minä olin jo ollut vuoden korkeakoulussa.
— Älä välitä siitä. Mitäpä herra Harrison tietää korkeakoulusta! huudahti Diana täynnä halveksuntaa.
Gilliksen talo oli kirkkaasti valaistu ja täynnä vieraita. Kaksi keskenään kilpailevaa nuorta herraa, toinen Spencervalesta, toinen Carmodystä, mulkoili vihamielisesti toisiaan vierashuoneen toisesta päästä toiseen. Useita sieviä ja iloisia tyttöjä oli tullut tänne vieraisille. Ruby oli valkeaan puettu, hänen silmänsä loistivat, ja hänen poskillaan oli mitä helein puna. Hän nauroi ja puheli lakkaamatta, ja vieraiden tyttöjen sanottua jäähyväiset hän vei Annan yläkertaan näyttääkseen hänelle uudet kesä pukunsa.