PIKKU SYNTEJÄ.
Davy ja Dora olivat valmiiksi puettuina lähdössä pyhäkouluun. Heidän piti mennä yksin, mikä ei tapahtunut usein, sillä rouva Lynden oli aina tapana käydä pyhäkoulutunneilla pitämässä silmällä, miten nuoriso edistyi. Tällä kertaa rouva Lynde oli nyrjäyttänyt jalkansa eikä voinut kävellä, vaan istui lujasti ankkuroituna viihtyisässä nojatuolissaan. Kaksoisten tuli kirkossa edustaa perhettä, sillä Anna oli matkustanut lauantai-iltana hyvien ystäviensä luokse Carmody'hin viettääkseen siellä sunnuntain, ja Marilla oli saanut taaskin tuskallisen päänkivistyspuuskan.
Davy tuli hitaasti tallustaen alas portaita. Alhaalla eteisessä odotti Dora, jonka rouva Lynde oli asianmukaisesti tarkastanut ja tutkinut. Davy oli omin päin varustautunut matkalle. Hänellä oli taskussa kupariraha pyhäkoulukolehtiin ja hopearaha päiväjumalanpalveluksen kolehtiin. Raamattu oli toisessa kädessä ja lukukirja toisessa. Tekstin, raamatunlauseet ja virrensäkeet hän osasi vuolaana virtana. Olihan hän istunutkin pänttäämässä niitä päähänsä koko lauantai-illan rouva Lynden keittiössä — muu ei auttanut. Davyn tulisi siis olla erikoisen leppoisassa ja sopusointuisessa mielialassa. Niin ei kuitenkaan ollut lainkaan laita, huolimatta virrensäkeistä ja katkismuksesta.
Rouva Lynde tuli ontuen keittiöstään, juuri kun Doran ja Davyn tuli lähteä.
— Sinä olet kai puhdas ja siisti, poika? kysyi rouva Lynde ankarasti.
— Olen. Kaikki, mikä minussa näkyy, vasusi Davy hyvin topakasti.
Rachel-rouva huokasi. Hänellä oli omat epäilynsä, mitä tuli Davyn korviin ja kaulaan. Mutta hän tiesi, että jos hän vähääkään osoittaisi tarkempaan tarkasteluun ryhtymisen oireita, livistäisi Davy ehdottomasti tiehensä ja jalan nyrjähdys estäisi taas häntä itseään ajamasta takaa.
— Käyttäytykää nyt niinkuin oikein kiltit lapset, neuvoi rouva Lynde. — Älkää kävelkö pahimmassa pölyssä. Älkää pysähtykö porstuaan lörpöttelemään muiden lasten kanssa. Älkää hangatko ja hieroko itseänne penkkiin. Koettakaa painaa mieleen päivän teksti. Älkää pudottako kolehtirahoja ja älkää mitenkään unohtako pistää niitä haaviin. Älkää kuiskatko, kun kumarrutaan rukoilemaan, ja kuulkaa tarkoin, mitä pappi saarnaa — minä kysyn teiltä, kun palaatte kotiin.
Davy ei alentunut vastaamaan. Hän lähti kulkemaan oikotietä, Doran nöyrästi tallustellessa perästä. Mutta hänen sielunsa kapinoi. Davy oli saanut kestää paljon sekä todellista että kuviteltua tuskaa sen jälkeen kun rouva Lynde oli muuttanut Vihervaaraan. Tämän tuskan aiheuttajana olivat olleet rouva Lynden vahvat nyrkit ja terävä kieli, sillä rouva Lynde ei voinut olla saman katon alla kenenkään kanssa, olipa se sitten yhdeksän- tahi yhdeksänkymmenvuotias, koettamatta antaa asianomaiselle kristillistä ja tervettä kasvatusta. Ja niin äsken kuin edellisenä iltana oli hän kehoittanut Marillaa kieltämään Davya menemästä kalastamaan Cottonin poikien kanssa. Davyn mieli kuohui vielä tätä ajatellessa.
Heidän päästyään valtatielle pysähtyi Davy heti ja väänsi kasvonsa niin hirvittävään irvistykseen, että Dora, vaikka tunsikin hänen ihmeellisen taitonsa sillä alalla, joutui kauhun valtaan. Hän pelkäsi, että Davyn kasvot ovat tuomitut pysymään koko elämän ajan noin kauhistuttavana kuonona.