— Tämä on vain alkua, selitti hän voitonriemuisena. — Jään porstuaan ja puhelen niin kauan kuin siellä on yksikään nulikka. Ja kirkonpenkissä minä kiemurtelen ja vääntelen kuin ankerias ja kuiskaan joka taholle. Tekstistä minä viis, ja nyt saat nähdä mitä teen kolehtirahoilla.
Davy viskasi uhmaavan ihastuneeni rouva Lynden pennit kauas lähimmän aidan taa.
— Pahahenki käski sinun noin tekemään, virkkoi Dora soimaavasti.
— Mitä vielä, sen minä keksin itse, vastasi Davy suuttuneena. — Ja muutakin olen minä keksinyt. En aiokaan edes mennä pyhäkouluun taikka kirkkoon. Menen leikkimään Cottonin poikien kanssa. He sanoivat minulle eilen, etteivät mene tänään pyhäkouluun, kun äitimuori on matkustanut pois eikä kukaan nyt voi lähettää heitä. Tule, Dora, niin pidetään hauskaa.
— Minä en tahdo tulla mukaan, esteli Dora.
— Sinun täytyy, sanoi Davy. — Ellet tule, niin kerron Marillalle, että Frank Bell suuteli sinua koulussa maanantaina.
— En minä sille mitään mahtanut. Saatoinko minä tietää, että hän aikoi suudella? virkkoi Dora tullen hehkuvan punaiseksi.
— Sinä et ainakaan lyönyt häntä etkä ollut vihaisenkaan näköinen, jatkoi Davy. — Sen minä myös kerron, ellet sinä tule mukaan. Mennään oikotietä niityn poikki.
— Siellä on lehmiä ja minä pelkään niitä, ruikutti Dora-raukka, nähden pelastuksen väikkyvän.
— Älä! Oikeinko pelkäät kahta lehmää? pilkkasi Davy. Ne on molemmat nuorempia kuin sinä.