— Pesumuijan nimi oli myöskin Saara, niin että minun mieheni tavallisesti aina erotukseksi sanoi kissaa Saara-kissaksi, kertoi Jamesina-täti. — Se on kahdeksan vuoden vanha ja ottaa rottia aivan ihmeellisesti. Älä ole huolissasi Stella. Saara-kissa ei tappele koskaan ja Josefkin vain harvoin.
— Täällä niiden on pakko tapella, vaikkeivät tahtoisikaan, jos tahtovat säilyttää henkensä, sanoi Stella.
Samassa Noita ilmestyi näyttämölle. Se harppasi iloisesti keskelle huonetta, ennenkuin huomasi vallantavoittelijat. Silloin se pysähtyi äkkiä, ja häntä paisui paksuksi kuin pensas. Karvat selässä nousivat uhmaavaksi kaareksi. Se taivutti päätään, päästi kurkustaan ilkeän äänen — vihamielisen haasteen — ja syöksyi suoraapäätä Saara-kissan kimppuun.
Mainittu majesteettinen eläin oli päättänyt toaletti-askareensa ja katsoi ihmetellen Noitaan. Se vastasi Noidan hyökkäykseen iskemällä lujasti voimakkaalla käpälällään. Noita kellahti takaperin matolle ja oli aikalaina pökerryksissään noustessaan pystyyn taas. Mikä ihmeen kissa tuo on, joka antoi hänelle korvapuustin? Hän katseli epäröiden Saara-kissaa. Pitiköhän yrittää uudestaan vai oliko parempi olla hyökkäämättä? Saara-kissa käänsi selkänsä ja alkoi nuolla valkeata rintalappuaan. Noita päätti olla hyökkäämättä. Se ei hyökännyt enää koskaan. Siitä hetkestä lähtien Saara-kissa oli voitolla. Noita ei milloinkaan enää hieronut tappelua sitä vastaan.
Mutta Josef nousi harkitsemattomasti ja avasi kitansa valtavaan haukotukseen. Noita tunsi polttavaa halua saada kostaa tappionsa ja tuiskahti heti Josefin kimppuun. Josef oli luonteeltaan rauhaarakastava, mutta jos tarve vaati, saattoi siitä tulla kova aktivisti. Katkeamaton sotatila kehittyi näiden kahden vihollisvallan välille. Noita ja kirjavapukuinen Josef taistelivat keskenään joka päivä raivokkaasti. Anna piti Noitansa puolta ja rohkeni käydä kovakouraisesti käsiksi Josefiin. Stella oli epätoivoinen. Mutta Jimsey-täti vain nauroi.
— Antaa niiden tapella niin kauan kuin jaksavat, virkkoi hän hyvin vapaamielisesti. — Varmaankin ne viimein tekevät rauhan. Josef onkin hiukan voimistelun tarpeessa — se oli vähällä tulla jo liian lihavaksi. Ja noidan on terveellistä oppia, ettei se ole ainoa kissa maailmassa.
Vihdoin Josef ja Noita tulivat järkiinsä ja tekivät rauhan ja sovinnon.
Verivihollisista tuli mitä parhaimmat ystävät. Ne nukkuivat samalla tyynyllä, käpälillään syleillen toisiaan. Nähtiinpä niiden auttavankin toisiaan pesemisessä.
— Me olemme nyt jo kaikki tottuneet toisiimme, sekä kaksi- että nelijalkaiset, totesi Philippa. — Ja minä olen sitäpaitsi oppinut pesemään ja pyyhkimään astioita ja lakaisemaan lattiaa.
— Mutta älä koeta uskotella meille enää, että sinä osaat antaa kloroformia kissoille, nauroi Anna.