— Niin on joka ihmisen, virkkoi Jamesina-täti rohkaisevalla äänellä ja laski kirjan kädestään. — Kyllä minussakin on säröjä, saat uskoa. Opettajasi tarkoitti luultavasti, että luonne on kahdenkymmenen iässä saanut määrätyn suuntansa, johon se jatkaa kehitystään. Älä menetä rohkeuttasi niin vähästä, Anna! Täytä velvollisuutesi Jumalaa ja lähimäistäsi kohtaan ja huvittele aikanasi. Se on minun filosofiani, ja jos sinä seuraat sitä, ei sinun luullakseni tarvitse katua. Minne Phil aikoo lähteä tänä iltana?
— Hänet on kutsuttu tanssiaisiin tänä iltana, ja hän on saanut mitä ihastuttavimman puvun, joka on kullanvärisestä silkistä ja jota verhoo pitsi, hieno kuin hämähäkinverkko. Hillitty keltainen väri sopii erinomaisesti hänen lämpimältä vaikuttavaan tummaan ihoonsa.
— Eikö ole jonkinmoinen tenhovoima sanoissa silkki ja pitsi? virkkoi Jamesina-täti. — Niistä kuuluu pehmyt kahina, ja tulee niin tanssinhaluiseksi. Vai keltaista silkkiä!… Tulee mieleen puku, joka on pelkkää auringonpaistetta… Nuoruudessani toivoin aina hartaasti keltaista silkkipukua, mutta äiti ei tahtonut koskaan kuulla siitä puhuttavan enempää kuin myöhemmin miehenikään. Kun tulen taivaaseen, hankin ensi työkseni itselleni keltaisen silkkileningin.
Annan vielä nauraessa tuli Phil kaikessa loistossaan purjehtien portaita alas ja alkoi tyytyväisen näköisenä keikkua edestakaisin pitkän seinäpeilin edessä.
— Mairitteleva peili edistää suuressa määrin mielenlaadun rakastettavuutta, virkkoi hän. — Minun oman huoneeni peili tekee kasvot vihertäviksi ja pitentää hirvittävästi leukaa. Olenko minä sievä, Anna?
— Tokkohan sinä tiedätkään, kuinka kaunis sinä olet, Phil? kysyi
Anna avomielisesti ihaillen.
— Kyllä minä sen tiedän. Eiväthän peilit ole turhaan olemassa. Mutta en minä sitä ajatellut. Eikö mikään pistä näkyviin, mikä ei saisi näkyä? Onko hame oikein napitettu? Kenties ruusu näyttäisi paremmalta vähän alempana. Pelkään, että se on liian korkealla — se muistuttaa vähän kukonharjaa. Mutta minusta on ilkeätä, jos jokin kutkuttaa korvaa.
— Kaikki on juuri niinkuin olla pitää, ja poskesi lounainen kuoppa on suorastaan hurmaava.
— Anna, erään seikan vuoksi pidän sinusta aivan erikoisesti — sinä osaat antaa tunnustusta ilman mitään sivutarkoitusta. Sinä olet niin hyväsydäminen, ettei sinussa ole hitustakaan kateutta.
— Minkätähden hän olisi kateellinen? huomautti Jamesina-täti. — Hän ei ole aivan yhtä sievännäköinen kuin sinä, mutta hänen nenänsä on aika paljon kauniimpi.