"Solvata ja loukatahan minä sinua tahdonkin", sanoi isä ynseästi. "Tahdon iskeä sinun ylpeyteesi, että se heräisi rinnassasi, ja tahdon iskeä sinun mielettömään rakkauteesi, että se kuolisi sydämmessäsi. Luulet kenties, ett'en tiedä, minkä vuoksi sinä Baruch Nathanin hylkäsit? Luulet kenties, etten tiedä, kehen sinä olet mieltynyt? Kyllä minä kaikki tiedän, sillä mitä en voi silmilläni nähdä, sen kuulen minä korvillani ja ymmärrän päälläni. Olen jo ammoin tietänyt, että Gudula on antanut sydämmensä ihmiselle, jolla ei ole silmiä päässä nähdäkseen Gudulan olevan nuoren ja kauniin ja häntä rakastavan; olen senkin jo aikoja tietänyt, että Gudula on rikkaille sulhasillensa rukkaset ainoastaan sen vuoksi antanut, että hän tahtoo olla vapaa Mayer —"
"Ääneti!" keskeytti Gudula hänen puhetulvaansa, laskien samalla kätensä isänsä käsivarrelle, "Jehovan tähden ääneti; tuossa tulee kadun toiselta puolen Mayer Anshelm meille. Mutta jos vielä yhdenkään sanan tahdot samasta asiasta jatkaa ja hänen läsnä-ollessansa tytärtäsi häväistä, niin vannon minä sinulle isäimme Jumalan kautta, että minä menen sinne, missä Main-virta on avoin, ja hukutan itseni. Nyt puhu jos haluat".
Ja kovasti läähättäen ja mustanpunakkaana poskiltaan istui Gudula varpatuolilleen ja otti käsiinsä ompeluksensa.
Samassa avautui myös ovi, ja nuori, jalovartinen ja kauniskasvoinen, mutta vakaannäköinen mies astui sisään.
"Jumalan terveeksi", lausui hän vienolla sointuvalla äänellään ja antoi kättä vanhukselle sekä nyykäytti, ystävällisesti hymyillen, päätänsä Gudulalle. Tämä vastasi tervehdykseen lempeällä silmäyksellä ja rupesi sitten taas työtään tekemään.
"Olet tänään tullut oikein aikaiseen konttorista, Mayer Anshelm", sanoi Gudulan isä ja viittasi vieraalle, että hän istuisi hänen vieressään olevalle puujakkaralle. "Onko mitään erityistä tapahtunut, koska sinä nyt kokonaista tuntia ennemmin kuin muulloin pääsit pois tuon rikkaan ja mahtavan herra Nathansonin konttorista?"
"On", vastasi Mayer Anshelm, "on todellakin jotakin erityistä tapahtunut, ja sentähden tulen minä suorastaan teidän luoksenne, saadakseni teiltä neuvoa. Sillä tiedänhän minä sen, että te molemmat olette ainoat, jotka sydämmestänne minulle hyvää suotte. Teihin, isä Baruch, luotan minä täydellisesti, niinkuin poika ainakin, ja sinua, Gudula, rakastan minä, kuin jos olisit minun oma sisareni".
"Kuuletko, Gudula", sanoi vanhus, "hän nimittää itsensä minun pojakseni, ja sinua hän rakastaa sisarenansa!"
"Minä tiedän sen ja iloitsen siitä, isä Baruch", sanoi Gudula ja loi isäänsä silmäyksen, jonka merkityksen ainoastaan hän ymmärsi. "Mayer Anshelm rakastaa minua kuin sisartansa, ja minä rakastan häntä kuin veljeäni."
"Enkä minä koskaan ole mitään sisar Gudulalta salannut", huudahti Mayer Anshelm innokkaasti. "Me olemme toistemme parissa kasvaneet, emmekä ole ainoastaan yhdessä leikkineet ja nauraneet, vaan myös itkeneet ja nälkää nähneet, ja hätä kiinnittää paremmin toisen toiseensa kuin hyvät päivät. Tiedäthän vielä Gudula, kuinka sinä minua silloin lohdutit, kun minun armas äitini kokoontui isiensä tykö, ja kuinka minä hänen kuolinvuoteellaan sydämmeni hädässä ja epätoivossa katkerasti itkin ja vaikeroitsin?"