"Tiedän minä vieläkin, Mayer Anshelm", vastasi toinen tyynesti. "Minä olin rakastanut äitiäsi sangen paljon, ja sentähden itkin minä sinun kanssasi".
"Ja panit pienet käsivartesi minun kaulaani, Gudula, suutelit minua ja sanoit suloisella lapsen-äänelläsi: minä pidän sinusta, Mayer Anshelm! Tuon hyvän, sydämmellisen sanan vuoksi olen minä sinusta pitänyt paljon ja tulen sinusta paljon pitämään koko elin-aikani, minä tulen aina olemaan veljenäsi, jos muutoin Gudula kaunotar ei halveksi olla minun sisarenani".
"Tahdon aina olla sinun sisaresi, Mayer Anshelm. Mutta sano nyt, mikä erinomainen asia sinulla oli kerrottavana, jonka johdosta tahdoit meidän, isän ja minun, neuvoa kysyä."
"Niin, kerropa meille, miksi tänään olet tullut tuntia aikaisemmin konttorista", sanoi vanhus. "Eihän tuo rikas Nathanson liene vaan tullut vararikkoon?"
"Ei, isä Baruch", vastasi Mayer Anshelm nauraen, "hän ei ole tullut vararikkoon, vaan hän on tänään voittanut kymmenentuhatta guldenia onnellisessa kauppa- yrityksessä. Tästä iloissaan lisäsi hän palkkaa jokaiselle kauppapalvelijalle neljä guldenia kuukaudessa ja minut kutsui hän yksityishuoneesensa ja puheli siellä minun kanssani".
"Puheliko sinun kanssasi?" kysyi vanhus kummastellen. "Nuorinhan sinä tietääkseni olet kaikista hänen konttoristeistaan. Kuinka kauan oletkaan häntä palvellut, Mayer Anshelm?"
"Kolme vuotta, isä Baruch, sen perästä kuin oppi-aikani päätin".
"Kolme vuotta vaan! — ja Nathanson kutsuttaa nuorimman kauppapalvelijansa luoksensa kysyäksensä häneltä neuvoa!"
"Ei, isä Baruch, ei sen vuoksi", sanoi Mayer Anshelm niin hämillään, että Gudula kummastuneena katsoi työstänsä "veljeensä".
"Minkä asian vuoksi siis Nathanson sinut kutsutti luoksensa?" kysyi vanhus.