"Hyvin eriskummaisen asian vuoksi, jota en kuunapäivinä olisi voinut arvata, isä Baruch."

"Eihän se liene vaan mikään onnettomuus sinulle?" kysäsi Gudula.

"Gudula, päinvastoin näyttää se minusta suurelta onnelta. Tuo rikas
Nathanson tahtoo ottaa minut yhdysmieheksensä ja kauppakumppaniksensa."

"Tahtoo ottaa sinut yhdysmiehekseen ja kauppakumppanikseen!" huusi isä Baruch ällistyneenä. "Onko Nathanson tullut hulluksi? Onko hän menettänyt sen vähän järkeä, minkä Herra Jumalamme hänen osakseen on suonut? Tehdä sinut yhdysmiehekseen!"

"Isä, salli nyt kumminkin Mayer Anshelmin puhua asiansa loppuun", sanoi Gudula ja katsoi niin kummallisesti tuohon hämillään olevaan nuoreen mieheen. "Minun luullakseni hän ei vielä ole pää-asiaa sanonut. Puhu siis, Mayer Anshelm. Millä ehdolla tahtoo tuo rikas Nathanson ottaa sinut yhdysmieheksensä?"

"Hän on pannut minulle ainoastaan yhden ehdon, sisar Gudula. Hän ei tahdo ottaa minua ainoastaan yhdysmiehekseen, vaan, koska hänellä ei ole poikaa, joka hänen kuoltuaan ottaisi kauppaliikkeen huostaansa, tahtoo myös tehdä minut pojakseen, jolloin minun tulisi ottaa hänen nimensä, ja kauppahuoneemme nimi tulisi silloin olemaan: "Mayer Nathanson ja poika."

"Ja ainoa ehto, minkä hän sinulle on pannut", sanoi Gudula ja rupesi taas työtänsä tekemään, kuin jos ei mitään olisi tapahtunut, "ainoa ehto on se, että sinä, Mayer Anshelm, nait hänen tyttärensä, Veilchen Rahelin!"

"Oikein arvasit, sisar Gudula!" huudahti Mayer Anshelm iloissaan, "oikein arvasit. Jumalan kiitos, että tämä tuli sanotuksi! Niin on asia, minun on naitava Veilchen Rahel, se on ainoa ehto, minkä herra Nathanson on pannut".

"Mutta sitä sinä tietysti et tee, etkä voikaan tehdä", huusi ukko Baruch innokkaasti. "Naida Veilchen Rahel! Sama kuin jos naisit vuoripeikon, joka on tekevä elämäsi helvetiksi! Etkö tiedä, että hän on ruma ja katsoo kieroon kuin tarhapöllö? Etkö tiedä, että hän on kivuloinen ja kyttyräselkäinen kuin kameli?"

"Tiedän kyllä", vastasi Mayer Anshelm tyynesti, "mutta minä tiedän myöskin, että hän on hyvin lempeäluontoinen, ja ett'ei hänen kova osansa ole voinut hänen sydäntänsä paaduttaa; hän on avulias ja hurskas, ja köyhät ja sairaat siunaavat häntä, senhän Te hyvin tiedätte, isä Baruch! Hänellä on hyvä ja lempeä sydän ja —"