"Olet siis yksimielinen siitä, että minun on tuohon ehtoon suostuminen?" kysyi hän Gudulalta. "Mutta oletko myöskin miettinyt, että minä tyttöä en rakasta? Enkö minä tee hänelle mitään vääryyttä, kun nain hänet, en itsensä, vaan rahainsa vuoksi? Voinko tehdä hänet onnelliseksi rakastamatta häntä?"
"Sinä olet hänet onnelliseksi tekevä, Mayer Anshelm", vastasi Gudula ja käänsi samalla, ikäänkuin satunnaisesti, päänsä toisaannepäin. "Sinä olet hänet onnelliseksi tekevä, sillä hän rakastaa sinua ja saapi sinut omaksensa. Mutta nyt jää hyvästi, Mayer Anshelm", lisäsi hän ja rupesi kokoamaan ompeluksiansa, "en voi enää viipyä, minulla on vielä pitkä matka käytävänä. Jos tahdot jäädä isän luo, niin jää".
"En jouda", sanoi Mayer Anshelm, "minunkin pitää lähteä. Minun täytyy valvoa koko yö ja tehdä työtä, sillä minun pitää nyt saada kaikki ne kirjat valmiiksi, jotka olen päätettäviksi ottanut. Huomenna täytyy minun ne omistajilleen jättää, koska tästä lähtein tietysti en enää jouda niitä päättämään. Nyt on tullut loppu pienelle asioimisliikkeelleni, sillä rikkaan Nathansonin kumppanilla on suuremmpia ja tärkeämpiä asioita toimitettavina. Jääkää siis hyvästi, isä Baruch, ja huomenna, kun toisiamme kohtaamme, on kaikki toisin, ja minä olen silloin Nathansonin kumppani".
"Ja hänen tyttärensä, Veilchen Rahelin, sulhanen", lisäsi Gudula, huivia kaulaansa kääriessään.
"Ja sitte sinä tietysti lähdet tältä likaiselta Juutalaiskadulta", sanoi Baruch, "ja muutat tuolle suurelle kadulle, jolla rikkaat teidän kansasta asuvat, vieläpä kenties ostat itsellesi suurella rahasummalla, kuten Nathansonkin, oikeuden asua ulkopuolella Juutalaiskaupunkia, tuolla komealla kadulla, jolla suuret tukkukauppiaat asuvat".
"En, sitä en konsanani tule tekemään", huudahti Mayer Anshelm kiihkeästi. "Silloinhan en enää olisi kansalleni enkä itsellenikään uskollinen; näyttäisihän se siltä, kuin halveksisin ja häpeäisin kansaani sen köyhyyden ja alhaisen arvon vuoksi, niinkuin nuo typerät kristityt ylpeydessään tekevät. En, sitä en koskaan tee! Vaan oman kansani keskellä, täällä tahdon minä elää, täällä tahdon minä asua, ja täällä tahdon minä teidän kanssanne jakaa hyvät päiväni, niinkuin te olette minun kanssani pahat päivätkin tasan panneet. Kun kerran olen saanut vaimon kotiini, tiettävästi sisar Gudulallakaan ei liene mitään sitä vastaan muistuttamista, jos sinä, isä Baruch, tyttärinesi asut minun luonani, kuten minä kerran tahdoin tulla teidän luoksenne asumaan ja elämään, mutta johon sisar Gudula ei suostunut, koska hän arveli sitä sopimattomaksi. Sitte kun minä olen nainut mies, ei kukaan enää saattane sanoa sopimattomaksi, jos me asumme yhdessä".
"Siitä meillä on vielä aikaa vastakin puhua, Mayer Anshelm", sanoi Gudula, ovea avaten. "Nyt täytyy minun lähteä kreivitär Tettenbornin luo, joka asuu toisella puolen kaupunkia uudessa kaupungin osassa".
Hän astui ovesta ulos; mutta ennenkuin oli kynnyksen yli kuivalle päässyt, oli jo Mayer Anshelm hänen rinnallansa. "Alkaa jo hämärtää, Gudula", sanoi hän. "Sinulla on pitkä matka, ja näin iltaisilla eivät kadut tahdo olla oikein turvalliset, varsinkin näillä meidän kaidoilla kaduilla hiipii näin iltamalla monta epäiltävää roistoa, erittäinkin sen perästä kuin Hanaun maakreivi on matkoiltansa palannut. Kuuluu olevan hyvin kevytmielinen herra, tuo maakreivi, ja väijyvän kaikkia kaunottaria, mutta, kuten sanotaan, varsinkin meidän kansan kauniita tyttäriä. Hän on jo ollut kahdeksan päivää täällä Frankfurtissa —"
"Minä tiedän sen", keskeytti Gudula häntä tyynesti.
"Kuinka, tiedätkö sen?"