"Tiedän kyllä; toissa päivänä näin minä hänet kreivitär Tettenbornin luona. Minä olin siellä, kun maakreivi tuli ja kreivitär käski minun odottaa, kunnes hän menisi pois. Mutta yht'äkkiä kutsuttiin minut salonkiin. Nuori herra maakreivi halusi nähdä, josko minä olin kuvan näköinen, jonka hän oli ostanut ja jota he Juutalaisten kuningattareksi nimittävät."
"Sinun ei olisi pitänyt mennä sisälle!" huudahti Mayer kiivaasti.
"Miksi ei?" kysyi Gudula puolestaan ylpeästi ja tyynesti.
"Senvuoksi kun maakreivi on mainittava tytönryöstäjä, jota, kuten sanotaan, kukaan ei voi vastustaa ja —"
"Kyllä minä häntä vastustan", sanoi Gudula tyynesti, "eikä hän tule minun sydäntäni ryöstämään. Hyvästi vaan, Mayer Anshelm!"
"Etkö salli, että minä sinua seuraan kreivitär Tettenbornisi luo? Enpä ole — kesken puheen — koskaan vielä kuullut häntä mainittavan. Mistä sitte hänet tunnet? Joko hän on kauankin Frankfurtissa asunut?"
"Ei hän vielä ole täällä asunut kuin muutamia viikkoja. Paronitar von
Nimzwitsch oli minut hänen suosioonsa sulkenut, jonka vuoksi hän
kutsutti minut luoksensa ja antoi minulle koru-ompeluksia. Hyvästi,
Mayer Anshelm!"
"Enkö siis saa sinua seurata?"
"Et, Mayer; sinulla on työtä, ja aika on rahaa!"
Hän läksi rivakasti astumaan eteenpäin. Kuu heitti himmeän valonsa hänen sorealle vartalolleen ja muodosti pitkän varjon kadulle. Mayer Anshelm seisoi toisella puolen katua ja katsoi hänen jälkeensä, kunnes hän eräässä kadunkolkossa hävisi hänen silmistään; sitten kääntyi hän hitaasti ja meni siihen matalaan rakennukseen, jossa hän eräässä yliskammarissa asui.