Edelleen riensi hän sivu huviloiden, jotka siinä seista törröttivät kolkkoina, kamaloina kuin suuret, mustat ruumiinarkut, joille kuu himmeällä valollansa valmisti kateliinat. Sivu kaikkien näiden riensi hän, sillä niiden kanssa hänen ei ollut mitään tekemistä. Ainoastaan viimmeistä huvilaa hän etsi.
Ja tuossa on tuo viimmeinen huvila; hän seisoo sen edessä, läähättäen, hengästyneenä, ja katselee sitä kuolettavalla kauhistuksella, sillä sekin on siinä yhtä pimeänä, kolkkona, yhtä yksinäisenä kuin kaikki muutkin.
"Missä on Gudula? Isäini Jumala, missä on Gudula! Minun täytyy selvä saada, minun täytyy hänet löytää, vaikka pitäisikin koko maailma unesta herättää."
Ja hän vetää kellon nauhaa, rajusti, kuuntelematta mitään, kunnes vihdoin pieni ikkuna portin vieressä aukiaa, ja vihainen, jyrisevä miehen-ääni kysyy, mitä tämä melu merkitsi, ja kuka se oli, joka uskalsi yörauhattomuutta tehdä.
"Tahdon tietää, josko Gudula vielä on huvilassa", huutaa Mayer Anshelm jyrkästi.
"Gudula, kuka Gudula on?" kysyy portinvartija äreästi.
"Gudula, Baruch Schnapperin tytär, kreivitär Tettenbornin ompelijatar! Hän on tänä iltana lähtenyt tänne työtänsä tuomaan, eikä ole vielä kotiin palannut. Hänen täytyy siis täällä olla, ja minä olen tullut häntä täältä noutamaan."
"Hupsutusta! Hän on tosin täällä käynyt, mutta jo mennyt ammoin aikoja tiehensä. Luuletteko kenties, rouva kreivittären pitävän Juutalaistyttöä vieraanaan? Mikä sen tietää, missä hän maleksii! Menkää kotianne, tottapahan yövartijat hänet korjaavat ja vievät kotiinsa."
Ja portinvartija oli, karkeasti kiroten, jo aikeissa vetää ikkunaa kiini, mutta vankka käsivarsi esti sen, ja vihasta vapiseva ääni lausui: "Jos voisin nähdä naamanne, niin tulisi kurja suunne läheiseen tuttavuuteen nyrkkini kanssa, kun ei paremmin osaa törkyänsä sisällään pitää. Huomenna tulen päivällä takaisin, ja Jumala teitä auttakoon, jos silloin kieltänne ette paremmin hillitse! Mutta nyt teidän täytyy sanoa, mihin Gudula on joutunut, taikka minä huudan apua ja panen kaikki naapurinne liikkeelle sekä haen kaupunginvartijat, huvilastanne Gudulaa etsimään. Sillä hän on tänne tullut, eikä ole vielä kotia palannut. Teidän täytyy tästä tili tehdä! Teidän täytyy tietää, mihin hän on joutunut!"
"Ja te, te olette vimmapäinen, kun voitte tuollaisia mielettömyyksiä vaatia", huusi portinvartija raivoissaan. "Se tässä vielä puuttuu, että minun pitää silmällä pitää kaikkia ompelumamseleja, jotka täällä käyvät töitään tuomassa. Mutta tällä kertaa satun minä aivan varmaan tietämään, että puheena oleva Juutalaisten kuningatar Gudula kaunotar, on mennyt täältä pois. Sattui nimittäin niin, että kreivitär ikään oli ajelemaan lähdössä, ja siten tuli hän Gudulan kanssa portaita myöten alas, ja minä kuulin hänen Gudulalle hyvin ystävällisesti sanovan: 'Lapseni, jos sinä kukkaisia rakastat, niin lupaan minä sinun mennä puutarhaan ja tehdä siellä itsellesi kukkaisvihko. Sitten voit mennä pois pienen portin kautta, joka on puuturhan takapuolella, jos se lyhentää sinun matkaasi'. Ja niin meni Gudula puutarhaan, ja on sieltä takaportin kautta mennyt pois. Se on kaikki, mitä minä tiedän, ja nyt menkää matkaanne, ja jos te vielä uskallatte uudelleen tänne tulla, niin päästän minä koirani irti, ja sitten saatte itse miettiä, miten niistä selviätte".