"Naisten valoja!" sanoi tuo nuori upseri olkapäitään kohauttaen.
"Kaikeksi onneksi ei Jumala sellaisia valoja kuule, ei ainakaan sinun
Jumalasi, ihana lapsukainen, sillä sinun Jumalasi ei ole mikään
rakkauden Jumala, vaan koston!"
"Hän onkin minut kostava! Hänen käsiinsä jätän minä itseni ja asiani", huusi Gudula nostaen kätensä taivasta kohti. "Viimme kerran vaadin vielä teitä ovea avaamaan. Päästäkää minut pois! Monta pitkää, tuskaloista tuntia olette te minua täällä vankina pitäneet ja kiusanneet minua kunniattomilla tarjouksillanne, jotka yhtä paljon haavoittavat minun sydäntäni kuin ylpeyttänikin. Näettehän sen jo, että teidän sananne ovat turhat! Antakaa siis minun mennä taikka minä, totta Jumala, surmaan itseni, ja te olette minun murhaajani!"
"Minä en sinua päästä etkä sinä itseäsi surmaa, Gudula. Nyt olet sinä minulle vihoissasi, mutta vielä sinä kerran minulle anteeksi annat, vielä sinä minua viimmein rakastatkin. Sinä tulet minun omakseni, ja sitten sinä et enää itseäsi kätke, vaan koko maailman pitää tulla näkemään meidän onnemme, meidän rakkautemme. Minä ympäröin sinut kaikella mahdollisella loistolla ja elämän nautinnoilla ja —"
"Avatkaa ovi!" keskeytti Gudula häntä käskevästi.
"En! En!" huusi hän hehkuvasti. "Sinä jäät minun luokseni. Minä kiinnitän sinut sydämmeeni ja tahdon sinut siinä ijän-kaiken pitää, ja sinä olet oppiva minua rakastamaan."
"Pois minusta!" huusi Gudula kauhistuneena ja työnsi inholla pois hänen käsivarsiaan, jotka olivat aikeissa häntä syleilemään, "pois minusta, taikka —"
Tässä keskeytti hänet ikkunaruudun särkyminen, ja kun hän säikähtyneenä sinnepäin päänsä käänsi, näki hän käsivarren työntäytyvän sisään ja nostavan ikkunansäpin sijoiltaan. Ikkuna antautui, ja nuori mies hyppäsi siitä sisään.
Gudula päästi ilohuudon, juoksi hänen luoksensa, kietoi molemmat kätensä hänen kaulaansa ja painoi kuuman suutelon hänen huulillensa. Mutta sitten, ikäänkuin säikähtyneenä omain tunteittensa kiihkeydestä, tahtoi hän kovasti punastuen vetäytyä takaisin, mutta Mayer Anshelm ei häntä sylistään päästänyt.
"Mitä tämä merkitsee?" huusi tuo nuori upseri ja astui aivan Mayer Anshelmin ja Gudulan eteen. "Kuka uskaltaa noin hävyttömästi rosvon tavalla tänne tunkeutua?"
"Joku, joka on tullut Gudulaa pelastamaan", vastasi Mayer Anshelm pystyssä päin. "Joku, joka tahtoo vapauttaa Gudulan sen käsistä, joka hävyttömästi kuin metsärosvo on hänet ryöstänyt, herra maakreivi Wilhelm Hessenistä!"