"Minä en ole Gudulan veli", sanoi Mayer Anshelm, katsoen vakavasti ruhtinaan säkenöitseviin silmiin.
"Et hänen veljensä — no, mikäs sinä sitten olet?"
"Minä olen hänen ystävänsä, hänen sulhasensa, hänen vastainen miehensä. Tule, Gudula, laske kätesi minun käteeni ja sano herra maakreiville, että minulla on pyhä oikeus tässä seista, että sinä tahdot ruveta vaimokseni!"
Ja lempeästi hymyillen pani Gudula kätensä Mayer Anshelmin käteen, mutta puhunut hän ei sanaakaan.
"Herra maakreivi", pitkitti Mayer Anshelm, "tämä on toinen kerta, kun me toisiamme kohtaamme. Kaksitoista vuotta takaperin tulitte te Juutalaiskaupunkiin meidän kansan häpeää ja onnettomuutta joutavasta uteliaisuudesta katselemaan. Silloin sanoi kopea ruhtinaanpoika ynseälle Juutalaispojalle: 'kun tullet jolloinkin suureen hätään ja onnettomuuteen, niin tule minun luokseni Hanauiin ja pyydä minulta apua ja sinä olet sen saapa'. Herra maakreivi, nyt olen minä hädässä ja onnettomuudessa, sillä minulta tahdotaan ryöstää minun kalliin omaisuuteni; Herra maakreivi, minä rukoilen teiltä, joka olette määrätty kansaa hallitsemaan, apua sitä nuorta miestä vastaan, joka himojensa sokaisemana on aikeissa itseänsä häväistä ja kunniatansa loukata. Herra maakreivi! tätä apua ette ole salliva, että kurjalta Juutalaiselta, jolta ihmiset ovat kaikki riistäneet, kaikki paitsi perhe-elämän onnen, että, sanon minä, häneltä vielä tämäkin häpeällisesti ryöstetään. Te olette ruhtinas, te olette rikas mies, te ette voi Juutalaiselta, köyhältä mieheltä, varastaa hänen ainoata omaisuuttansa!"
"Varastaa?!" huusi maakreivi vimmastuen.
"Varastamiseksi sitä nimitetään, kuu toiselta laittomasti ja väkivaltaisesti jotakin ottaa", sanoi Mayer Anshelm tyynesti. "Herra maakreivi! minä olen varkaan tavannut ammattinsa harjoituksesta, ja otan siis häneltä omani takaisin. Tule Gudula, seuraa minua, isäsi sinua odottaa. Herra maakreivi on vähän kummallisella tavalla sinua kosinut, sinä et ole hänestä huolinut, vaan sanonut suoraan, ett'et häntä rakasta; hänellä siis ei ole mitään oikeutta sinuun. Tule, me menemme täältä pois. Jos vielä hitunenkaan kunniata, ylevyyttä ja jalomielisyyttä tässä ruhtinaanpojassa on, niin hän ei meitä estä. Minulla ei ole mitään puolustuskeinoa eikä -aseita tätä uljasta miestä vastaan, vaan minun puolellani on minun oikeuteni ja hänen omatuntonsa. Tule, Gudula, me palaamme takaisin kotiimme, Juutalaiskaupunkiin".
Hän piti Gudulaa kädestä kiini, talutti häntä vakavin askelin ovelle, avasi sen ja astui hänen kanssansa ulos.
Maakreivi oli täll'aikaa toisaannepäin katsonut! Kuultuaan Gudulan ja Mayer Anshelmin ovesta menevän, juoksi hän ovelle, mutta jäi siihen seisomaan ja piti ovenpielestä kiini, ikäänkuin pakoittaaksensa itseänsä tähän pysähtymään. Syvä huokaus tunki hänen rinnastansa, ja hänen silmistänsä valui kyyneleitä, vihan, häväistyksen ja loukatun itserakkauden kyyneleitä.
Käsitysten riensivät Mayer Anshelm ja Gudula puutarhan läpi. Kukaan ei heitä estänyt, kukaan ei heitä nähnyt. Kuu kumotti kirkkaasti, valaisi heidän polkunsa, näytti heille portin, josta Mayer Anshelm oli tullut, sekä seurasi heitä ystävällisesti heidän pitkällä matkallaan.