Kumpainenkaan heistä ei mitään puhunut; siksi olivat heidän sydämmensä liian täydet. Ainoastaan kerran kysyi Gudula: "Hätäilikö isäni hyvin?"
"Hätäili, Gudula", vastasi Mayer Anshelm, "hän hätäili hyvin, mutta hän on hurskas mies ja lohduttaa itseänsä rukouksella".
"Kiiruhtakaamme", sanoi Gudula, ja he kiiruhtivat minkä kerkesivät.
Vihdoinkin olivat he perille päässeet, vihdoinkin olivat he kulkeneet portin läpi, joka vei Juutalaiskaupunkiin, he olivat enää vaan muutamain askelten päässä rakennuksesta, jonka ala-ikkunoista kirkas tuli pilkoitti, ja jossa Baruch Schnapper kuolemantuskassa tytärtänsä odotti.
He astuivat sisään. Ilohuuto tervehti heitä, ja isä ja tytär syleilivät, ääneensä itkien, toisiansa.
"Isä Baruch", sanoi vihdoin Gudula ja osoitti Mayer Anshelmia, "hän on minut kuolemasta ja häpeästä pelastanut. Se on hänen ansionsa, että me jälleen olemme yhdessä."
"Minä olen hänen edestänsä rukoileva aamuin ja illoin", huudahti Baruch, ojentaen hänelle kätensä. "Minä olen häntä rakastava kuin omaa poikaani".
"Sallikaa minun jäädäkin pojaksenne, Baruch", sanoi Mayer Anshelm, "antakaa minulle oikeus rakastaa teitä isänäni!"
"Mitä sinä sillä tarkoitat, Mayer Anshelm?" kysyi Baruch kummeksien.
"Tahdon teille sen sanoa, isä Baruch, ja varsinkin sinulle Gudula. En enää kutsu sinua sisar Gudulaksi, niinkuin eilen illalla. Nämä muutamat tunnit ovat matkaansaattaneet minussa suuren muutoksen, ne ovat ilmaisseet minulle suuren salaisuuden, joka minussa on itsenikin tietämättä, lapsuudesta asti piillyt. Kun minä tänä yönä läksin sinua etsimään, Gudula, niin silloin tuntui minusta yht'äkkiä, kuin jos minun sydämmessäni kaikkein pyhimmän kaltaiset ovet olisivat avautuneet, ja minä näin sinut, minun elämäni enkeli, minun tulevaisuuteni toivo, ja minä tunsin yht'äkkiä, mitä siihen saakka en vielä ollut tiennyt, että minä sinua rajattomasti rakastan, että elämälläni on ainoastaan silloin mitään arvoa, jos sinä tahdot sen minun kanssani jakaa, Gudula. Ja sentähden siis nyt sinulta kysyn, Gudula, josko huolit minun rakkaudestani ja sydämmestäni, josko tahdot minut tehdä onnelliseksi ihmiseksi antamalla minulle sydämmesi ja rakkautesi? Mieleni olisi jo tiellä tehnyt sinulle sanomaan, että minä sinua rajattomasti rakastan, ja pyytämään sinua vaimokseni. Mutta minä tiesin, että siveä tyttö sellaisiin kysymyksiin vastaa ainoastaan isänsä läsnäollessa. Ja sentähden kysyn minä sinulta, Baruch, ennenkuin Gudula vastauksen antaa, josko sinä tahdot minua tyttäresi mieheksi ja tahdot antaa minulle Gudulan vaimoksi?"