"Olet kyllä oikeassa, Gudula", sanoi Mayer Anshelm miettivästi, "hän on kehno maan-isä, joka on rahasta alamaisiansa Englantiin myönyt. Mutta hän on kuitenkin antanut aihetta suureen ja jaloon taideteokseen. Jos Hessenin kuuriruhtinasta ei olisi ollut, niin ei Friedrich Schiller olisi kirjoittanut murhenäytelmää 'Kavaluus ja rakkaus', jota vasta olit minun kanssani teaterissa katsomassa ja jonka vuoksi sinä niin hartaasti itkit".
"Kelvottomalla ruhtinaalla on hän siis tarkoittanut Hessenin kuuriruhtinasta?" kysyi Gudula vilkkaasti.
"Aivan niin, Gudula", vastasi Mayer Anshelm nauraen, "ja sinusta on kokonaan riippunut, että Schiller lady Milfordilla ei ole tarkoittanut Gudula Schnapperia".
Gudula punastui, kuin olisi hän vielä silloinen kahdeksantoista vuotias tyttö. "Isäni Jumala olkoon kiitetty, ett'ei minulla ole mitään yhteyttä tuon onnettoman lady Milfordin kanssa, jonka vuoksi minun niin paljon täytyi itkeä. On oikein jalo näytelmä tuo, minkä Schiller Hessenin kuuriruhtinaasta ja hänen kelvottomasta hallituksestansa on tehnyt; ja Schillerin vuoksi tahdomme me hänelle anteeksi antaa, emmekä enää käy tuomiolle hänen kanssansa. Anna hänelle se kunnia, että otat hänen arvonimensä vastaan! Ja kenties poistuu hänen miljonistansa, kun sinä niitä hoidat, se kirous, mikä niissä on, ja muuttuu siunaukseksi!"
Mayer Anshelm otti siis Gudulan myönnytyksellä arvonimen vastaan, hän tuli rikkaan Hessen-Kasselin kuuriruhtinaan hovi-asiamieheksi; hän hoiti vilpittömästi ja toimellisesti hänelle uskottuja miljonia, ja kuinka epäluuloinen tuo saita kuuriruhtinas muutoin olikin, niin oli hänellä kumminkin Mayer Anshelmin rehellisyyteen ja taitoon täysi luottamus, sillä hän näki, että hänen pää-omansa yhäti karttui tuon nerokkaan ja varovan asioitsijan käsissä.
Mutta sill'aikaa kuin Mayer Anshelm Rothschild pienessä hupaisessa asunnossaan Frankfurtin Juutalaiskaupungissa vietti onnellista perhe-elämää ja tuon uljaan valtakaupungin pörssillä saavutti yhä suurempaa arvoa ja kunniaa, sill'aikaa oli Frankfurtin ulkopuolella koko maailma mennyt mullin mallin, koko Europa kajahteli sotahuudoista ja miekankalskeesta, ja Napoleonin, Marengon, Austerlitzin ja niin monen muun tappelun voittajan nimi lenti tuulen nopeudella ympäri Europaa ja täytti kaikkein ruhtinasten sydämmet pelolla ja vapistuksella, kaikkein kansain sydämmet vihalla ja inholla. Ja vihdoin tulla jyrisi hän tuohon vanhaan valtakaupunkiin Frankfurtiinkin, ja kauhusta kalpeana huusi toinen toisellensa: "Ranskalaiset tulevat! He lähestyvät Mortierin johdolla! He ovat Hanaun, Kasselin ja koko kuuriruhtinaan alueen valloittaneet ja miehittäneet sekä ajaneet itse ruhtinaan maanpakoon! Ja nyt he tahtovat valloittaa Frankfurtinkin, nyt on tuho saavuttanut meidän vanhan valtakaupunkimme, meidän vapautemme ja oikeutemme!"
Iltapuolella tänä kauhun ja pelon päivänä, kun Mayer Anshelm jo aikoja oli sulkenut konttorinsa ja tullut kotiinsa päivän ponnistuksista levähtämään, ilmoitettiin hänelle, että ulkona oli eräs vieras, joka välttämättä halusi häntä puhutella.
"Päivä on jo laskenut", sanoi Mayer Anshelm pahoilla mielin, "eikä tänään enää mitään kauppoja tehdä".
"Päivä on laskenut, mutta se on jälleen nouseva, niin ainakin minä toivon", lausui vakava, surullinen ääni hänen takanansa, ja kun Mayer Anshelm kääntyi, näki hän ovessa miehen seisovan, joka oli pitkään viittaan huolellisesti kääriytynyt.
"Kuka te olette?" kysyi Mayer Anshelm, nousten ylös ja otteen tuntematonta vastaan. "Millä oikeudella te luvatta tulette sisään ja kuuntelette minun sanojani ja —?"